Sokerimarkkinoilla on hyvä vire matalien varastojen ja kovan kysynnän ansiosta
Sokerin maailmanmarkkinahinnat ovat Euroopan hintoja korkeammalla.
Sokerijuurikkaan viljely lisääntyy tänä vuonna Euroopassa, kun kiintiöt poistuvat. Kuva: Jaana KankaanpääSokerin hinnat ovat nousussa. EU:n komission raportoima valkosokerin tehdashinta on ollut nousussa vuoden 2015 lokakuusta lähtien.
Viime marraskuussa hinta oli kohonnut 483 euroon tonnilta.
EU:n tehdashinta on kuitenkin pysynyt Lontoon pörssihinnan alapuolella.
MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki arvioi, että silloin Eurooppaan ei ole tunkua tuontisokerille, mutta vienti Euroopasta on kannattavaa.
Maailmanmarkkinahinnat ovat Euroopan hintoja korkeammalla.
Sokerivarastot ovat maailmalla alhaalla. Kahtena viime vuotena sokerin tuotanto on alittanut kulutuksen. Tuotannon ennustetaan yltävän vastaamaan kulutusta aikaisintaan vuonna 2018.
EU:ssa sokerikiintiöt poistuvat tänä vuonna ja kylvöalan ennustetaan nousevan 12 prosenttia. Kasvua tulee pääasiassa Ranskassa.
Maailmalla jännitetään miten Brasilian sokerisadolle käy. Se on vielä loppukauden säästä kiinni.
Sokerin kysyntä Kiinassa ja Intiassa jatkuu voimakkaana ja pitää hyvää virettä markkinoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
