Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Neuvontapalvelu maitotilan pelastusrengas

    Niina ja Jorma Kokkosen lypsykarjatilalla vaalitaan perinteitä nykyhetkeä kunnioittaen. Isäntäpari Kokkosen lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu joko tuotantosuunnan muutos tai uuden navetan rakentaminen.
    Kokkosen maidontuotantotilalla on tällä hetkellä 16 lypsävää. Jos päädymme rakentamaan uuden pihaton, karjamäärä nousee vähintään neljäänkymmeneen, Niina Kokkonen kertoo.
    Kokkosen maidontuotantotilalla on tällä hetkellä 16 lypsävää. Jos päädymme rakentamaan uuden pihaton, karjamäärä nousee vähintään neljäänkymmeneen, Niina Kokkonen kertoo. Kuva: Anne Anttila

    Nilsiäläiset Niina ja Jorma Kokkonen ottivat isännän kotitilan nimiinsä kaksi vuotta sitten. Niina-emännän mukaan sukupolvenvaihdos 16 lypsävän maidontuotantotilalla toteutettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

    "Isäntä on kasvanut tilalla ja minäkin olen kiinnostunut maataloudesta, joten maidontuotannon jatkaminen oli täysin itsestäänselvyys", agrologiksi kouluttautunut ja lomittajana työskennellyt Niina sanoo.

    Vaikka Kokkosen maitotila on nykyisen mittapuun mukaan pieni, niin Niinan mukaan laatu korvaa kuitenkin määrän.

    "Panostamme entistä voimakkaammin karjanjalostukseen ja tätä kautta myös karjan yleiseen hyvinvointiin. Tavoitteena on nostaa tuotosta ja parantaa samalla pitoisuuksia. Jorman vanhemmat tekivät laadukasta työtä muun muassa maidon pitoisuuksien jalostuksessa, joten toivotaan, että pystymme säilyttämään saman tason jatkossakin."

    Suunta on ainakin oikea, sillä vielä pari vuotta sitten Kokkosen tilan keskituotos oli 7 800 kiloa.

    Tällä hetkellä olemme ylittäneet 9 300 kilon rajapyykin. Tavoite on reilut 10 000 maitokiloa, joten vauhti on ihan hyvä, Niina-emäntä iloitsee.

    Kokkosen tilan valtaroduksi on valikoitunut ayrshire.

    "Yksinomaan jo kokonsa puolesta ayrshire soveltuu erinomaisesti meidän parsinavettaan. Moittimista ei ole myöskään tuotoksissa, vaikka maitokiloihin vaikuttaa luonnollisesti myös onnistunut ruokinta."

    Tilan ruokintasuunnitelma on ulkopuolisen neuvojan käsialaa, mutta Niina räätälöi sen vastaavasti omalle karjalle sopivaksi.

    "Ruokinnan painopiste on laadukas säilörehu sekä kuivaheinä. Kuivaheinää käytetään nykyään harvemmin, mutta meidän tilalla se on säilyttänyt suosionsa ja tuonut mukanaan myös toivottua tulosta. Kuivaheinä nostaa nimittäin pitoisuuksia ja samalla myös karjan maha on pysynyt huomattavasti paremmassa kunnossa."

    Vaikka Niina on ammattitaustaltaan jalostusneuvoja, niin Kokkosen lypsykarjatilan jalostussuunnitelmat on tehnyt alusta lähtien kuitenkin ulkopuolinen asiantuntija.

    Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, sillä tulin omalle karjalle "sokeaksi". Ulkopuolinen jalostusneuvoja on äärimmäisen tärkeässä roolissa, sillä hän näkee asiat selkeämmin ja pystyy puuttumaan tätä kautta myös mahdollisiin ongelmiin. Kokemuksesta voin sanoa, että neuvontapalvelut ovat maitotilojen tärkeimpiä pelastusrenkaita, Niina tietää kertoa.

    Kokkosen tilan isäntäpari sanoo ottaneensa investointien suhteen kahden vuoden erätauon.

    "Haaveena on uuden navetan rakentaminen, mutta tällä hetkellä on järkevintä painaa hankintojen suhteen jarrua ja kartoittaa tilanne uudelleen parin vuoden kuluttua."

    Niinan mukaan tilalla panostetaan nyt täysillä karjanjalostukseen ja sitä kautta mahdollisimman hyviin tuotoksiin.

    "Hyvä karja on tilan sielu. Jos päätämme jatkaa maidontuotannolla, rakennamme lypsyasemalla varustetun pihaton. Karjamäärä nousisi vähintään neljäänkymmeneen, joten olisi tärkeää, että ainakin entisestä navetasta siirrettävä karja olisi parasta mahdollista A-ryhmää."

    Niina sanoo uuden navetan olevan unelmien täyttymys, mutta aikakausi ei ole paras mahdollinen suurhankkeisiin.

    Haluamme olla realisteja, joten rehellisesti sanottuna iso velkamäärä hieman hirvittää, Niina-emäntä luonnehtii.