EU:n maatalousvienti 12,6 miljardia ylijäämäinen
EU:n maatalousvienti on kohonnut viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen. Nopeimmin vienti kasvoi Kiinaan ja Saudi-Arabiaan. EU-maat vievät erityisesti jalostettuja tuotteita, kun tuonti on painottunut raaka-aineisiin.BRYSSEL (MT)
EU:n maatalousvienti unionin ulkopuolisiin maihin kohosi viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen, vientitilastot kertovat.
Maataloustuotteita vietiin yhteensä 114 miljardin euron edestä, mikä oli 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.
Myös maatalousviennin ylijäämä nousi uuteen ennätykseen. EU:n maatalousvienti oli arvoltaan 12,6 miljardia euroa suurempaa kuin tuonti. Kauppa on muuttunut nopeasti ylijäämäiseksi, sillä vuoteen 2010 asti EU toi enemmän maataloustuotteita kuin vei.
EU-maat vievät erityisesti jalostettuja tuotteita, kun tuonti on painottunut raaka-aineisiin.
Tärkeimmät vientituotteet ovat alkoholijuomat, kuten viskit ja viinit, joiden osuus myös viennin kasvusta oli suurin. Vientiä kasvattivat myös soijaöljy, lastenruuat, turkikset, maitotuotteet ja sianliha. Raaka-aineista merkittävin vientituote on vehnä, jota menee varsinkin Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan.
EU:n maatalouden tärkeimmät vientimarkkinat ovat Yhdysvallat, Venäjä, Sveitsi ja Kiina. Nopeimmin vienti kasvoi Kiinaan ja Saudi-Arabiaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
