Viljan vienti Kiinaan vaatii pitkää pinnaa
Vaikka Kiinassa on valtavasti mahdollisuuksia, suomalaisen viljan vienti on vielä pienten iyritysten varassa.
AKT:n mukaan työ seisoo satamissa ensi perjantaina, kun ay-liike osoittaa mieltään. Kuva: Markku VuorikariMTK:n vilja-asiamies Max Schulman arvelee, että isoilla viljanviejillä ei ole ollut kärsivällisyyttä viedä viljaa Kiinaan tiukan protokollan takia.
Schulmanin mukaan yhteistyö kiinalaisten viljanostajien kanssa on kuitenkin palkitsevaa, jos kaupantekoon asti päästään.
”Kun kiinalaisten kanssa pääsee tekemään kauppaa, se on yleensä pitkäjänteistä ja hyvin toimivaa.”
Varovaisia asiakkaita
Viljelijävetoinen Polar Oats on pieni toimija, mutta se on pystynyt viemään kauraa ja ohraa Kiinan markkinoille.
”Kiina ei ole helppo kauppakohde vaan vaatii viejältä hyvät hermot”, myöntää Polar Oatsin toimitusjohtaja Tomi Virolainen.
Vientiä vaikeuttaa kiinalaisten varovaisuus: kiinalaiseen kulttuuriin kuuluu aina pitää takaportti auki, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Tämä voi tarkoittaa käytännössä sitä, että kauppa purkaantuu herkästi.
Paperityö kuormittaa
Kiinaan toimitettavat viljatilaukset ovat kymmeniä tai jopa satoja tuhansia tonneja kerrallaan. Sellaisen erän kokoaminen vaatii suomalaisilta viejiltä ponnisteluja.
Virolaisen mukaan viime aikoina ongelmaksi ei ole koitunut kuitenkaan viljan puute. Sen sijaan paperitöiden määrä ja tilausten aikatauluista sopiminen ovat yllättäneet.
”Kiinalaisten aikataulut ovat olleet haastavia. Joskus tilauksen olisi pitänyt olla matkalla jo kuukauden verran, jotta toimitusaika olisi se, mitä toivottiin.”
Virolainen on kuitenkin luottavainen tulevaisuuden suhteen ja uskoo, että käytäntöihin löydetään sujuvuutta.
Arvokasta työtä
Schulman pitää pienten vientiyritysten työtä arvokkaana. Yritykset ovat Schulmanin mukaan vieneet vientiä eteenpäin, opetelleet kaupantekoa, tehneet viranomaisten kanssa tärkeää vienninedistämistyötä ja sitä kautta parantaneet vientimahdollisuuksia.
Kiinan markkinoille haluaa Suomen lisäksi myös moni muu maa. Schulman painottaakin, että Suomen vientihalukkuutta on tuotava esiin. Näin Kiina saadaan kiinnostumaan suomalaisesta viljasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

