Luomuliitto:Valkuais-tuotantoatäytyy kehittää
Luomuliitto vaatii, että luomuvalkuaistuotannon tutkimukseen ja –neuvontaan panostetaan jatkossa enemmän.
”Tutkimusta tarvitaan lisää, jotta pystytään kehittämään esimerkiksi parempia lajikkeita. Koska jalostaminen on kallista, se on päässyt vauhtiin vasta, kun tavanomainen tuotantokin kiinnostui kotoisten rehujen käytön lisäämisestä. Lupaavia tuloksia on jo saatu ja lisää on odotettavissa”, kertoo Katja Mahal Luomuliiton hallituksesta liiton tiedotteessa.
Luomuliitto pyrkii kasvattamaan kotimaisen luomuvalkuaisrehun saatavuutta kannustamalla valkuaiskasvien viljelyyn sekä edistämällä kasvinviljely- ja kotieläintilojen yhteistyötä.
Luomutuotannossa valkuaisomavaraisuus on lähes sata prosenttia, kun se Suomessa muuten on noin 20 prosenttia.
Luomutuotannossa ei hyväksytä synteettisiä aminohappoja, koska ne yleensä valmistetaan geenimuunneltujen bakteerien avulla. Luomun periaatteisiin kuuluu, että ravintoaineet tulevat luontaisesti rehujen mukana.
Osa ruokintaongelmista johtuu Luomuliiton mukaan kuluttajien odotuksista.
Mikäli siat ruokkii käytössä olevilla rehuilla ne rasvoittuvat enemmän ja silavakerros kasvaa. Kanat taas munivat erikokoisia munia. Tällaiset tuotteet eivät sovi markettien valikoimiin. Monet esimerkiksi pienemmän mittakaavan suoramyyntiä harjoittavat maatilat ovat kuitenkin käyttäneet 100-prosenttisesti luomurehua jo vuosia, liiton kannanotossa muistutetaan.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
