Hernettä ja perunaa maahanmyöhäisestä keväästä huolimatta
Traktoria ajava Mika Törne istutti varhaisperunaasunnuntaina Rymättylässä. Perunakoneen päällä ovat Lauri Lähteenmäki ja meksi-kolainen vaihto-oppilasCarlos B. Lopez Munoz. Veikko Niittymaa Kuva: Viestilehtien arkistoNAANTALI (MT)
Rymättyläläinen Mika Törne myhäilee sunnuntaina, kun aurinko paistaa ja varhaisperunan istutukset sujuvat taas. Ensimmäinen puolen hehtaarin pelto saatiin istutettua illansuussa. ”Kevät on ollut hankalan kylmä ja märkä ja istutukseen sopivia kelejä on ollut vähän.”
Törne suunnittelee istuttavansa pari hehtaaria varhaisperunaa viime vuoden tapaan.
Kevään istutusurakka alkoi runsas viikko sitten, mutta pitkälle ei ehditty, kun sade pysäytti työt. Koko viime viikko jäi sateiden takia väliin. Viikonloppuna oli poutaa ja työt etenivät, mutta ennusteet ovat taas kovin sateisia.
Törnellä oli sunnuntaina istutusapuna Lauri Lähteenmäki ja meksikolainen vaihto-oppilas Carlos B. Lopez Munoz. Etelä-Meksikosta kotoisin oleva nuorimies oli ensimmäistä kertaa suomalaisella maatilalla.
Suomessa hän on ollut 7 kuukautta ja suomen kieli alkaa sujua.
Törnen mukaan istutuksia aloitellaan pari viikkoa tavallista myöhemmin, jos alkua verrataan viime vuosiin, jotka ovat suosineet aikaisia istutuksia.
”Parikymmentä vuotta sitten tämä olisi aika tavanomainen aloitushetki.”
Sen verran ollaan kuitenkin myöhässä, että on epävarmaa, saadaanko uutta perunaa kesäkuun alun lakkiaisiin ja päätösjuhliin. Täysin mahdotonta se ei ole, jos sää lämpenee ja myös yöt ovat lämpimiä.
Törnen mukaan varhaisperunan viljely kiinnostaa saariston viljelijöitä ja viljelyalat näyttävät pysyvän likimain samana kuin vuosi sitten, vaikka viime vuosi oli vaikea.
Torikauppaan tarkoitettua hernettä on kylvetty ainakin Liedossa ja Paraisilla, pieniä aloja aikaisin kuivuville lohkoille. Suojaisissa paikoissa on vielä lunta.
Varsinainen kylvösesonki saattaa siirtyä toukokuun toiselle viikolle, arvioi palvelupäällikkö Pasi Nummela Pro Agria Länsi-Suomesta. Hän ajoi tiistaina Sastamalasta Poriin päin. Vettä satoi ja pelloilla oli lammikoita. ”Tulvat ovat sentään laskeneet.”
Nummelan mukaan talven lumitilanne näkyy pelloilla. Rannikolla oli vähän lunta, maat ovat roudassa ja vettä makaa pelloilla. Pinnassa on 10–20 senttiä sulaa ja sen alla saman verran routaa.
Sisämaassa lunta oli kevättalven kovien pakkasten aikaan enemmän ja routaa oli vähän. Kylvöt saattavat alkaa poikkeuksellisesti sisämaasta, kun rannikolla joudutaan odottamaan roudan sulamista. Routaiseen maahan kylvämisestä on huonoja kokemuksia.
Nummelan mukaan lämmin kevätsade olisi nyt eduksi, jotta loput roudat sulavat ja pellot kuivuvat tasaisesti. Sen jälkeen kaivataan kunnon kylvöpoutia. Viime vuosina kylvöt ovat venyneet sateiden takia.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
