Nyt alkaa vuoden maaseututapahtuma!
Farmari-näyttelyssä kollegat kohtaavat toisiaan ja päivittävät tietojaan. Muille vieraille maaseutunäyttely tarjoaa puolestaan kurkistuksen maaseutuun, sen ihmisiin ja arkeen.
Kaksivuotias liperiläinen Selma Vartiainen löysi nopeasti mieluista tekemistä näyttelyalueelta. Apukuskina toimi Anssi Vartiainen. Kuva: Silja EistoFarmari-messujen ensimmäinen päivä käynnistyi Joensuussa. Näytteilleasettajien pisteillä oli jo ennen messujen avaamista hulina, kun he valmistautuivat tulevaan päivään.
"Tavoitteena on tarjota ammattilaisille uusia teknisiä ratkaisuja ja mahdollisuus tavata kollegoita. Suuri näyttely tarjoaa yleisölle myös katsauksen maaseudun arkeen", näyttelyjohtaja Eero Parviainen kertoo.
Tänä vuonna näyttelyn keskeisiä teemoja ovat Parviaisen mukaan maaseudun ajankohtaiset aiheet sekä biotalous. Tietoa ja kokemuksia on luvassa niin alan ammattilaisille kuin maaseudusta kiinnostuneille.
Mielenkiinto maaseutuun tuo kävijöitä
Kolmipäiväisen näyttelyn kävijämääräksi odotetaan noin 60 000 henkilöä. Ensimmäisen päivän aikana näyttelyalueella kierteleekin jo varmasti tuhansia maaseudusta kiinnostuneita.
Liperistä paikalle saapuivat Selma ja Anssi Vartiainen sekä Sari Harjunen.
"Tulimme paikalle mielenkiinnosta", perhe kertoo.
Harjusen tilalla tehtiin juuri sukupolvenvaihdos, ja hänen veljensä otti tilan hoitoonsa. Tilalla vieraillut tytär Selma on kiinnostunut erityisesti traktoreista ja koneista.
Mieleinen tekeminen löytyi näyttelyalueelta nopeasti.
Vieraita ulkomailta asti
Vieraita odotellaan saapuvaksi myös ulkomailta asti.
"Kaukaisimmat vieraat saapuvat todennäköisesti Kiinasta, josta paikalle tulee delegaatio. Näyttelyyn saapuu myös maanviljelijöiden, yrittäjien ja asiantuntijoiden delegaatio Venäjältä", Parviainen kertoo.
Vieraiden lisäksi myös näytteilleasettajia ja eläimiä on paikalla satoja. Näytteilleasettajia paikalla on Parviaisen arviolta noin 460 ja nautaeläimiäkin päälle 100.
Maaseudun Tulevaisuus seuraa näyttelyä ja päivittää juttuja verkkoon. Twitterissä uutisia voi seurata @Maastul ja #Farmari2015 -tunnuksin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
