Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kännykkä kertoo, mitä traktorilla on tehty

    Valtra julkaisi pilvipalvelun, jonne traktorin tiedot tallentuvat muutaman sekunnin välein. Jos tulee murheita, huolto näkee sen saman tien ja tietää, missä traktori on.
    Kännykältä näkee, missä on jo käyty ja minne pitää vielä mennä auraamaan, viljelijä-urakoitsija Jarno Halinen Laukaasta kertoo.
    Kännykältä näkee, missä on jo käyty ja minne pitää vielä mennä auraamaan, viljelijä-urakoitsija Jarno Halinen Laukaasta kertoo. Kuva: Pentti Vänskä
    Traktorin reitti piirtyy kartalle ja ajohetki näkyy yhtä tarkasti, kertoo asiantuntija Johan Grotell Valtralta.
    Traktorin reitti piirtyy kartalle ja ajohetki näkyy yhtä tarkasti, kertoo asiantuntija Johan Grotell Valtralta. Kuva: Pentti Vänskä

    Pellolle jätettyä traktoria ei tarvitse enää etsiä pimeässä tai sumussa. Riittää kun katsoo kännykästä.

    ”Samalla voi vilkaista poltto­ainemäärän ja vaikka kaikki ajot siitä saakka, kun palvelu on otettu käyttöön”, asiantuntija Johan Grotell Valtralta kertoo.

    Grotell esittelee uutta järjestelmää Valtran tehtaalla Suolahdessa.

    Traktoritehtaalle kyse on digi­loikasta, traktorin, omistajan ja huollon yhteispelistä. Palvelun avulla omistaja ja sovittaessa myös huolto tietävät joka hetki, miten traktori toimii ja missä se on. Kaikki tiedot ovat katsottavissa jälki­käteen.

    Valtra julkisti Connectiksi ristityn palvelun pari viikkoa sitten Englannin Lamma-­messuilla.

    ”Viime vuonna sitä asennettiin keskikokoisiin Smart touch -malleihin, ja tänä vuonna se tulee vakiovarusteeksi kaikkiin keskikokoisiin”, Grotell toteaa.

    Suolahdessa kehitetty palvelu on vakuuttanut emokonserni Agcon niin, että sitä tullaan käyttämään kaikissa ajettavissa järeissä koneissa, myös Fendteissä ja Massikoissa.

    Vastaavia järjestelmiä on myös kilpailijoilla, Grotell kertoo mutta ei suostu arvioimaan muiden laitteita.

    Valtra ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Smartiksi ristittyä ratkaisua kokeiltiin vuosikymmenen alussa, mutta se jäi kokeiluksi. Tämä on jatkoa sille.

    Palvelusta haluttiin mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä. Yli 300 viljelijää on testannut sitä ja kertonut parannustarpeista.

    Työ ei lopu tähän. Tulossa on muun muassa varkaus­suoja. Laite hälyttää, jos traktori on liian kaukana tilasta, Grotell toteaa.

    Traktorin sijainti tiedetään, vaikka kone ei käy.

    Kyse on pitkälti palvelusta, sillä osia tarvitaan vähän. Katon sisälle tulee pieni satelliittiantenni ja jonnekin muualle piilotetaan kännykän kokoinen musta laatikko.

    Laitteisto seuraa traktorin sähköisen ohjausjärjestelmän, can-väylän, viestejä ja lähettää 5–10 sekunnin välein tiedot kännykkäverkon kautta Valtran pilvipalveluun.

    Palveluun pääsee kännykällä ja tietokoneella. Palvelin muokkaa pyydetyt tiedot helppo­lukuiseen muotoon ja piirtää ajetut reitit kartalle. Tiedot saadaan siirtymään myös Suonentiedon ja Dataväxtin viljely­ohjelmiin.

    Viljelijä saa tietoa noin viidestäkymmenestä tärkeimmästä toiminnosta ja huoltomies jopa 150:sta. Tällä on haluttu helpottaa huollon työtä ja vikojen selvittämistä, Grotell sanoo.

    Tanskalainen DanRoots kasvattaa viljaa ja porkkanoita 3 000 hehtaarin alalla. Olkikatteen ansiosta porkkanaa voidaan nostaa lähes ympäri vuoden. Yhtiöllä on 25 Valtraa ja traktoritehdas on saanut luvan käyttää heidän traktori­dataansa.

    Grotell avaa tietokoneen näytölle yhden T-sarjan koneen tiedot haastattelupäivän aamulta. Google Mapsin päälle piirtyy tiedot traktorin sijainnista ja kulkemasta matkasta.

    Liikkeelle lähdettiin aamukuudelta Örehöjin taajaman läheltä, ajettiin naapurikylässä olevalle pellolle ja nostettiin ilmeisesti porkkanaa. Sen jälkeen traktori siirtyi toiselle pellolle nostopuuhiin. Puolelta päivin taisi tulla ruokatunti, kun kone seisoi tilakeskuksessa.

    Grafiikka kertoo hetkellisen kulutuksen, ajonopeuden, polttoaineen määrän tai minkä tahansa noin 50 seuratusta asiasta. Milloin voimanotto oli päällä tai tuliko vikakoodeja ja minkälaisessa työssä.

    Viljelijän lisäksi traktorin tiedot ovat huoltomiehen käytössä. Jos traktoriin tulee vika, huoltomies saa hälytyksen saman tien. Vian hakemisessa voi auttaa, kun tiedetään, mitä koneella juuri sillä hetkellä tehtiin.

    Traktorin ohjekirjat ovat mukana palvelussa. Esimer­kiksi vikakoodeja ei tarvitse etsiä, vaan palvelu hakee ne esille.

    EU:n tietosuojalain pykäliä on opiskeltu Suolahdessa tarkasti ja tehtaalla on oma tiimi tätä varten. Muutokset ovat suurempia kuin päällepäin näyttää, Grotell toteaa.

    Tietosuojan takia käyttö­oikeuksista ollaan tarkkana.

    Kun traktori myydään, uusi omistaja ei pääse käsiksi vanhoihin tietoihin, vaan ne mitätöidään.

    Palvelu ei tule käyttöön itsekseen, vaan se vaatii sopimusta huoltoyrittäjän kanssa. Samalla yrittäjä saa luvan katsoa koneen tietoja.

    Tehdas voi käyttää tietoja tuotekehityksessä.

    Jos esimerkiksi tiettyä vikakoodia alkaa tulla usein, siihen osataan reagoida nopeasti, Grotell sanoo.