Maitotilojen määrä tippui seitsemän prosenttia viime vuonna
Jos tilamäärä laskee samaa tahtia tänä vuonna, maitotiloja on kohta alle 7 000. Maitoa tuotettiin viime vuonna lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.
Lypsylehmien määrä väheni viime vuonna ja lehmiä oli joulukuun alussa reilut 275 000. Keskituotos nousi 8 400 litraan. Kuva: Kari SalonenMaidontuotanto kääntyi hienoiseen laskuun viime vuonna ja oli 2 359 miljoonaa litraa, kertoi Luonnonvarakeskus Luke perjantaina. Vuotta aiemmin maitoa lypsettiin 6 miljoonaa litraa enemmän.
Tuotanto kasvoi prosentin ensimmäisellä ja väheni pari prosenttia toisella vuosipuoliskolla.
Luomumaitoa tuotettiin 55 miljoonaa litraa, mikä on reilu pari prosenttia edellisvuotta enemmän. Luomumaidontuottajia oli 139.
Luopuminen maidontuotannosta kiihtyi viime vuonna. Joulukuussa 2016 maidontuottajia oli 7 318 eli 575 tuottajaa ja seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Myös lypsylehmien määrä väheni ja lehmiä oli joulukuun alussa reilut 275 000. Keskituotos nousi 8 400 litraan.
Viime viikolla kansainvälisessä GlobalDairyTrade-meijerihuutokaupassa hinnat olivat laskussa.
Aasian heikentynyt kysyntä ja Euroopan suuret maitojauhevarastot painoivat hinnat alimmilleen neljään kuukauteen.
Maitomarkkinoiden näkymät ovat kuitenkin paremmat kuin vuosi sitten tai viime kesänä maailmanmarkkinahintojen käydessä pohjilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
