Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Näyttelypäällikkö toivottaa vieraat tervetulleeksi tänään käynnistyville Okra-messuille, mutta epäilee, että näyttelyn rajat ovat tulleet vastaan

    Kesän suurimpaan maataloustapahtumaan odotetaan viime vuoden tapaan lähes 80 000 vierasta.
    Okraa pyöritetään talkoovoimin, ja näyttely on monelle yhdistykselle tärkeä rahankeruumuoto. Jukka Isotalo kertoo, että vapaaehtoisia oli tulossa enemmän kuin voitiin ottaa.
    Okraa pyöritetään talkoovoimin, ja näyttely on monelle yhdistykselle tärkeä rahankeruumuoto. Jukka Isotalo kertoo, että vapaaehtoisia oli tulossa enemmän kuin voitiin ottaa. Kuva: Kari Salonen

    Okra-messujen näyttelypäällikkö Jukka Isotalo myhäilee leveästi messujen aattopäivä. Valmista tuli taas kerran.

    Isotalo ei kuitenkaan puhu enää messujen laajentamisesta, kuten mieheltä on aiemmin totuttu kuulemaan. Okra alkaa olla niin suuri, että rajat ovat vastassa Suomessa niin kävijöiden kuin tilojenkin osalta, hän toteaa.

    Isotalon mukaan parkki­paikat kävivät vähiin viime vuoden näyttelyn päättäjäispäivänä lauantaina. Neliveto­autoja jouduttiin ohjaamaan pehmeälle hiekkakankaalle.

    Isotalo on vetovastuussa kuudetta kertaa. Kaikkiaan messuja on pidetty pian parikymmentä kertaa. Ensimmäiset pieni­muotoiset messut pidettiin vuonna 1980.

    Aidattua näyttelykenttää on yhteensä 23 hehtaaria. Pohja on niin kova, että joka paikkaan voi ajaa autolla.

    Sateet ja märkyys eivät kiu­saa hiekkaharjulle rakennetun pienlentokentän ympäristössä.

    Vaatimukset kasvavat, ja yhä suurempi osa kulku­teistä ja näyttelyosastoista on saanut asfalttipinnan.

    Isotalo on haluton ennustamaan kävijämäärää, mutta arvelee, että lähelle viimevuotista ylletään. Silloin väkeä oli paikalla lähes 80 000.

    Lippuja myytiin yli 50 000, ja lapset pääsivät sisään ilmaiseksi. Vakuutusyhtiö jakoi yksin lauantaina 3 300 ranneketta lapsille. Lisäksi osastoilla oli töissä yli 5 000 ihmistä.

    Vierailta on tullut toiveita siitä, että yhden päivän lipun sijasta voisi ostaa lipun usealle päivälle. Tällä kertaa se ei vielä toteudu, sillä se tietäisi tuntuvaa lisätyötä lipunmyyntiin, mutta ehkä ensi kerralla.

    Maatalouskonekaupan vaati­muksesta Okran aikataulua muutettiin. Välivuosi jätettiin pois, jotta Helsingin marraskuun konenäyttely saatiin sopimaan eurooppalaiseen kalenteriin. Talvinäyttelyä ei haluttu samalle vuodelle Saksan Agri­technica-messujen kanssa.

    Isotalo ei usko, että aikataulu­muutos vaikuttaa muu­toin, mutta järjestävän Oripään Lions Clubin aktiiveille se tietää uutta punnerrusta heti edellisen perään. Hyvin siihenkin on sopeuduttu.

    Näytteilleasettajia oli toukokuun loppuun mennessä ilmoittautunut pitkälti yli 500 ja yrityksiä oli mukana yli 1 500. Ensikertalaisia näytteille­asettajia oli 50.

    Ulkomaalaisten näytteille­asettajien määrä on kasvanut tasaisesti.

    Myös EU on tulossa ensimmäistä kertaa isosti Okraan. Messuosasto on isohko, kaksisataa neliötä, ja rakennelmat tuodaan rekoilla Brysselistä.

    Tarkkaa tietoa osaston si­säl­löstä ei ole, mutta alustavasti on kerrottu, että tulevasta maa­talouden ohjelmakaudesta ja uudesta lainsäädännöstä ha­lutaan kertoa suoraan viljelijöille.

    Okra nousee tuttuun tapaan talkoovoimin. Talkoolaiset pyörittävät myös itse näyttelyä. Kaikkiaan talkoolaisia lienee yli 400.

    Okraa varten on rakennettu omanlainen järjestely, jossa lähiseudun yhdistykset hoitavat Okrassa ravintolat ja lipun­myynnin. Korvaustakin maksetaan, mutta se ohjataan yhdistyksille.

    Okra on monelle yhdistykselle tärkeä varojen lähde, jolla toimintaa pyöritetään pari vuotta. Jokaisesta talkoo­tunnista tilitetään parikymppiä yhdistyksen tilille.

    Isotalon mukaan vapaa­ehtoisia oli tälläkin kertaa tulossa paljon enemmän kuin voitiin ottaa. Yhteydenottoja tuli kaukaakin. Suurin osa talkoolaisista on ollut mukaan ennenkin, ja lähiseudun yhdistyksiä haluttiin suosia.

    Okra-kentälle on tulossa taas uusia rakennuksia. Ravintolan tarpeisiin rakennetaan yli sadan neliön kylmätilat ja saman verran varastoja. Myös hevostalli nousee messualueen laitaan. Rakennuksen toiseen kerrokseen saadaan toimistotiloja sekä johtotorni lentokerholle.

    Isotalon mukaan näyttelylle ei ole haluttu erityistä teemaa, sillä katsottavaa halutaan tarjota kaikille vieraille.

    Tämänkertaisesta näyttelystä on tulossa karjapainotteinen, kun lypsykarjan valtakunnallinen katselmus on Okrassa. Myös toiminnassa oleva lypsyrobotti nähdään ensimmäistä kertaa Okrassa.

    ”Kaikkiaan eläimiä on pitkälti yli 300: parisataa lypsy­lehmää, nuorta karjaa, pihvieläimiä, alpakoita ja lampaita”, Isotalo luettelee.

    Okra-messut järjestetään keskiviikosta lauantaihin 3.–6. heinäkuuta Oripään lento­kentällä. Portit avautuvat aamuyhdeksältä ja sulkeutuvat viiden maissa iltapäivällä.