Ruotsin siemenviljojen tilanne tukala kuivuuden takia
EU myönsi poikkeusluvan ja vuoden jatkoaikaa kauppasiemenellä kylvetyille pelloille, jotta siemenpulaa voitaisiin helpottaa.
Kuivuus tuhosi ison osan Ruotsin siemenviljelyksistä ja siemenistä on pulaa. Suomessa tilanne on huomattavasti helpompi.Tulevan kevään siementilanne on poikkeuksellisen surkea Ruotsissa, niin surkea, että EU:n pysyvä komitea myönsi maanantaina harvinaisen poikkeusluvan siemenpulan lievittämiseksi, kertoo neuvotteleva virkamies Marja Savonmäki maa- ja metsätalousministeriöstä.
Kriittinen tilanne johtuu kahdesta peräkkäisestä ongelmavuodesta. Syksyn 2017 sateiden takia syyskylvöjä ei päästy tekemään ja viime vuoden kevätkylvöille käytettiin kaikki mahdolliset varastot. Sato kuitenkin jäi olemattomaksi ja suurelta osalta menetettiin kuivuuden takia.
Savonmäen mukaan tilanne on tukala osin siksi, ettei varajärjestelmiä ole. Ruotsilla ei ole huoltovarmuusvarastoja kuten meillä. Lisäksi ostosiemenen osuus on suuri ja vain harvalla tilalla on omaa siementä varastossa.
Tilanteen vakavuus nähtiin jo keväällä. Ruotsi ilmoitti alkukesästä, että he tekevät viljelystarkastuksia poikkeuksellisesti C2 siemenellä kylvetyille aloille ja tulevat syksyllä hakemaan poikkeusta käyttää siemenenä C2 luokasta tehtyä C3 siementä.
Siemendirektiivin mukaan C3 siementä ei voi käyttää, joten se vaatii poikkeuspäätöksen. Ennen kuin komissio suostui poikkeukseen, Ruotsin tuli selvittää kaikki mahdolliset siemenviljan lähteet niin omassa maassa kuin naapureissa.
Jonkin verran siemenviljaa on saatu Tanskasta ja Saksasta. Kesällä tarkastettiin isoja aloja C2-polven viljelyksiä.
Maanantaina komissio antoi luvan 2,5 miljoonalle kilolle kevätrehukasvien C3-polven siementä ja yli 18 miljoonalle kilolle kevätviljojen C3-polven siementä. Alunperin vajeeksi arvioitiin 46 miljoonaa kiloa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
