Perunantutkimuslaitos muuttaa Seinäjoelta Säkylään – Apetit mukaan Petlan taustasäätiöön
Uudet tilat ovat Apetitin Räpin koetilalla, mutta koetoiminta jatkuu myös Etelä-Pohjanmaalla.
Perunantutkimuslaitos sijaitsee nykyisin Seinäjoen Ylistarossa, jonne se muutti vuonna 2011 Lammilta. Kuva: Timo AaltoPerunan tuotantoon ja käsittelyyn liittyvää tutkimusta, neuvontaa, koulutusta ja julkaisutoimintaa harjoittava Perunantutkimuslaitos Petla muuttaa Apetitin Räpin koetilalle Säkylään. Toiminta uusissa tiloissa alkaa ensi keväänä.
Nykyisin Petla toimii Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen Ylistarossa. Sinne laitos muutti vuonna 2011 Kanta-Hämeen Lammilta, nykyisestä Hämeenlinnasta.
Satakunnan ohella Petla jatkaa peltokokeita myös tulevaisuudessa Etelä-Pohjanmaalla, tutkimuslaitoksen tiedotteessa todetaan.
”On hienoa saada Suomen ainoa perunan tutkimukseen keskittynyt taho osaksi Apetitin Räpin koetilaa. Molemmat tahot jatkavat Räpillä omaa olemassa olevaa toimintaansa, mutta luonnollisia synergioitakin on jo tunnistettu”, sanoo Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki.
Muuton yhteydessä Apetit liittyy Petlan taustayhteisön eli Perunantuotannon Tutkimus- ja Kehityssäätiön jäseneksi.
Perunantutkimuslaitoksen johtaja Marjo Serenius on iloinen Apetitin päätöksestä liittyä säätiöön. Nykyisin säätiön jäseninä ovat tuottajajärjestöt MTK ja SLC, Finnamyl Oy, Jepuan Peruna Oy, Lapuan Peruna Oy ja Evijärven Peruna Oy. Ne jatkavat säätiössä myös ensi keväänä.
Sereniuksen mukaan muutto Räpille parantaa Petlassa tehtävän tutkimuksen ja neuvonnan mahdollisuuksia vastata perunantuotannon haasteisiin. Petla tutkii muun muassa lajikkeita, lannoitusta, kasvinsuojelua ja muuta viljelytekniikkaa sekä viljelyn taloutta.
Apetitin Räpin koetilalla kehitetään kestäviä viljelymenetelmiä ja tutkitaan eri kasvilajikkeita. Räpin koetila tekee myös tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen parissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

