Neljä tilaa koettaa nollata maidontuotantonsa hiilijalanjäljen – Valio pohtii hiilineutraalin maidon kaupallistamista
Onko kuluttajilla kiinnostusta ostaa hiilineutraalia maitoa? Miten maitotila onnistuu vähentämään ilmastopäästöjä? Näihin kysymyksiin voidaan saada vastauksia, kun Valion Hiilineutraali maitotila -pilotti alkaa tuottaa tuloksia.Valio on käynnistänyt viisivuotisen Hiilineutraali maitotila -pilotin, jonka tavoitteena on tehdä neljän valiolaisen maitotilan tuotannosta hiilineutraalia. Samalla selvitetään, millaisia kaupallisia mahdollisuuksia hiilineutraalilla maidolla voi olla, Valio kertoo tiedotteessaan.
Pilotti kestää viisi vuotta. Sen aikana selvitetään, miten tilojen ilmastotoimet käytännössä vaikuttavat maidontuotannon päästöihin ja arkeen sekä millaisia kustannushyötyjä ja -vaikutuksia ilmastotoimilla on.
Mukana olevat pilottitilat sijaitsevat Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Tilat ottavat käyttöön muun muassa metaanipäästöjä vähentäviä ruokintaratkaisuja ja edistävät uudistavaa viljelyä. Valion mukaan tilat myös osallistuvat biokaasun tuotantoon.
”Selvitämme pilotin yhteydessä teollisuusasiakkaidemme kiinnostusta hiilineutraaliin maitoon.”
Tilojen pelloille asennetaan hiilivuomittaustorneja, jotta nurmen hiilensidontaa ja maaperän hiilipäästöjä voidaan todentaa. Lisäksi laaditaan suunnitelma monimuotoisuuden parantamiseksi, Valio kertoo tiedotteessaan.
Elintarvikeketjun tavoitteet vähentää päästöjä luovat kysyntää hiilineutraalille maidolle, Valio toteaa tiedotteessaan.
”Selvitämme pilotin yhteydessä teollisuusasiakkaidemme kiinnostusta hiilineutraaliin maitoon. Jotta tilatasoinen päästövähennystyö voi laajeta muille maitotiloille, pitää sen olla kaupallisesti kannattavaa”, Valion kehityspäällikkö Robert Harmoinen sanoo tiedotteessa.
Tuotantoketjun työlle vähentää päästöjä on Valion mukaan tarvetta.
“Kansainvälisillä elintarvikealan yrityksillä on valtavat tavoitteet vähentää omia päästöjään. Jos ne voivat ostaa meiltä vähempipäästöistä raaka-ainetta, pystymme auttamaan asiakkaitamme tavoitteiden saavuttamisessa”, Harmoinen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









