Opossumeilta ja rotilta kielletty tulivuori

Maungatautarin tulivuoren ympäri kulkeva 47 kilometrin verkkoaita pitää tuhoeläimet, kuten rotat, poissa luonnonsuojelualueelta. Alue on tärkeä uhanalaisille eläimille, mutta myös suosittu matkailukohde. 

Turistit pääsevät suojelualueelle vain kaksinkertaisen portin kautta, jotta tuhoeläimet eivät voi livahtaa mukana. Kuva: Terhi Torikka

PUKEATUA, UUSI-SEELANTI (MT)

Maungatautarin vanha tulivuori on kuin pusikkoinen keidas avoimen laidunmaiseman keskellä Uuden-Seelannin Pohjoissaarella.

Runsaan 3 400 hehtaarin rinnealue on aidattu tiheällä verkolla, jonka yläosan reunus estää yli kiipeämisen.

Tiettävästi maailman pisimmän yhtenäisen verkkoaidan tehtävä on pitää ulkopuolella kaikki, mikä uhkaa lintujen pesimistä tai uhanalaisia kasvilajeja.

Rotat, opossumit ja muut pieneläimet hävitettiin alueelta myrkyttämällä ennen aidan pystyttämistä. Hiiriä elää vielä aidan sisäpuolella, mutta niistä ei toistaiseksi ole ollut haittaa.

Alueelle pääsevät liikkumaan vapaasti vain linnut, jotka ovat toivottuja asukkaita. Ihmis­vieraita käy vuodessa yli 15 000. Sitä varten aidassa on kaksin­kertainen portti, jonka toinen puoli suljetaan aina ennen kuin toinen avataan.

Maungatautariin, jota kutsutaan myös pyhäksi vuoreksi, on siirretty runsaasti uhanalaisia lintulajeja. Kun linnut saadaan lisääntymään, niitä palautetaan lähtöpaikoilleen.

Lintuja on lisäksi asettunut alueelle itsestään. Metsikössä pesii myös pieni joukko Uuden-Seelannin harvinaisia kansallislintuja, kiivejä.

Aloitteen suojelualueesta teki paikallinen viljelijä, joka ensin rakensi tuholaisaidan omalle maalleen. Nyt mukana on myös valtion, maori-yhteisön ja muiden viljelijöiden omistamaa maata.

Yhtenäinen aita on pystytetty vuonna 2004. Sen kunnosta huolehditaan tarkasti. Vauriot aidassa korjataan 90 minuutin kuluessa mihin vuorokauden aikaan tahansa, kertoo suojelualueesta vastaavan säätiön johtaja John Simmons.

”Rottia on aina lähellä kärkkymässä, että jostain pääsisi sisään.”

Alueen viljelijät suhtautuvat vieressä sijaitsevaan isoon suojelualueeseen on pääasiassa myönteisesti. Aidan sisäpuoli näyttää heille, minkälaista voisi olla, ellei kaikki maa olisi tehokkaasti maatalouden käytössä. Moni viljelijä on Simmonsin mukaan myös ihastellut veden kirkkautta alueella.

Lampaita sekä maitorotuisia sonneja kasvattavien Bill ja Sue Garlandin tila rajoittuu Maun­gatautarin aitaan kahdeksan kilometrin matkalta. Lisäksi tila on antanut 25 hehtaaria maata osaksi suojelualuetta.

Rehevä aidattu alue laitumien rajalla luo eläimille suojaa tuulelta ja auringolta, mutta myös miinuspuolia on.

”Veden kehutaan olevan puhtaampaa kuin ennen, mutta lintujen lisääntyminen on kyllä nostanut campylo-bakteerien määrää vedessä, jota eläimet juovat”, isäntä kertoo.

Siitä huolimatta Garlandit ovat ylpeitä ja iloisia suojelualueesta. ”On upeaa seurata tätä läheltä.”