Mikä ihmeen Foodhub? "Sitä kautta saan tuotteelle oikean hinnan"
Tuottajalle uusi malli on helpompi kuin reko-jakelu.
Uudenmaan ruoka -foodhubisssa ovat mukana mm. Olli Repo vas.), Kaijus Ahlberg, Minna Tengvall, Susann Rännäri, Henrik Creuz ja Rikard Korkman. Kuva: Satu LehtonenFoodhub? Outo termi, joka avautuu harvalle.
Kiinnostavampi asiasta tulee, kun tietää, että kyseessä on uusi tapa karsia välikäsiä tuottajan ja kuluttajan väliltä.
Tuottajat kokevat saavansa ruuan hinnasta vain jakojäännöksen, kun teollisuus, kauppa ja muut ruokaketjun toimijat nappaavat päältä oman osuutensa. Jatkuva hintakilpailu ja toiminnan lyhytjänteisyys vaikeuttavat tuottajan asemaa entisestään.
Näitä ongelmia foodhub pyrkii ratkomaan, asiamies Rikard Korkman ruotsinkielisestä tuottajajärjestöstä SLC:stä kertoo.
Korkman on yhtenä puuhamiehenä Suomen ensimmäisessä foodhubissa, joka rakentuu parhaillaan Uudellemaalle. Puolentoista vuoden suunnittelun jälkeen on edetty pilottivaiheeseen, jossa konseptia kehitetään yhdessä tuottajien ja kuluttajien kanssa.
Taustatiimiin kuuluvat myös Herttoniemen ruokaosuuskunnan isä Olli Repo ja kehityspäällikkö Susann Rännäri ruotsinkielisen maatalousneuvonnan keskusjärjestöstä. Yhteistyökumppanina ja rahoittajana toimii Sitra.
Foodhub-malli toimii niin, että kuluttaja tekee valitsemistaan tuotteista sopimuksen koko satokaudeksi.
Tuottaja toimittaa tilatut tuotteet määrävälein jakelupaikkaan, josta kuluttaja hakee ne hänelle sopivaan aikaan.
Tällä hetkellä kokeilussa on mukana kymmenen tuottajaa ja 50 kuluttajaperhettä. Jakelupisteitä on yksi.
Kahden vuoden sisällä tavoitteena on, että asiakasperheiden määrä nousee tuhanteen. Uusia tuottajia etsitään täydentämään tarjontaa.
Asiakkaiksi haetaan jatkossa myös suurkeittiöitä, kuten ravintoloita ja kouluja.
Jos toiminta lähtee hyvin käyntiin ja laajenee odotusten mukaan, toimintaa pyörittämään perustetaan kuluttajien ja tuottajien yhteinen yritys.
Foodhub-toiminta avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi pienille tiloille, jotka haluaisivat laajentaa tuotantoaan, mutta suoramyynnin rajat tulevat vastaan. Toisaalta mukana on myös isoja tiloja.
Loviisalainen Malmgårdin tila myy luomuviljatuotteitaan useaa reittiä, muun muassa reko-renkaiden kautta ja suoraan tilalta.
Tilan isäntä Henrik Creuz pitää uutta kanavaa hyvänä lisänä.
”Reko-jakelut ovat tuottajan kannalta stressaavia ja aikaavieviä. Foodhub-toiminta tarkoittaa sitä, että vien tuotteen silloin, kun se minulle sopii ja kuluttaja hakee sen silloin, kun hänelle sopii.”
”Ja sitä kautta saan tuotteelle oikean hinnan.”
Samoilla linjoilla ovat sipoolaisen Ahlbergin puutarhan yrittäjät Kaijus Ahlberg ja Minna Tengvall.
Heidänkin mielestään reko-toiminta on työlästä.
”Meillä voi olla viisi jakoa päivässä, ja jossain niistä menee tavaraa vain kympillä.”
Foodhub-mallin etuna on vaivattomuuden lisäksi myös kuluttajien parempi sitoutuminen, Tengvall toivoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

