Yritystukia haettu verkossa vilkkaasti
Maaseudun kehittämistukia on haettu verkossa vilkkaasti, Maaseutuvirasto Mavista kerrotaan.
Esimerkiksi yritys- ja hanketuista suurin osa on haettu sähköisesti Hyrrä-palvelussa.
Kaikkien ohjelmakauden 2014–2020 maaseudun kehittämistukien haut on avattu mukaan lukien maatalousinvestoinnit, koulutus- ja yhteistyöhankkeet sekä vesihuolto- ja kyläverkkoinvestoinnit.
Maaseudun kehittämistukien haku on ensimmäistä kertaa sähköinen. Viranomaiset käsittelevät hakemukset samalla Hyrrä-järjestelmällä, jolla hakijat hakevat tuet. Myös arkistointi on sähköinen.
Päätöksiä maaseudun kehittämistuista aletaan tehdä syksyllä.
Viljelijät saavat nuoren viljelijän aloitustuen ja maatalouden investointitukien päätöksiä syyskuussa.
Nuoren viljelijän aloitustuen ensimmäinen erä maksetaan 31.10.
Lokakuun lopulla hakijat saavat ensimmäiset päätökset hanke- ja yritystuista.
Niiden sekä maatalouden investointitukien maksuja voi hakea joulukuussa. Tuensaajat saavat päätökset näiden tukien maksatuksista sekä varsinaiset maksut tileilleen ensi vuoden alussa.
Neuvojat voivat nyt hakea maksuja tänä keväänä tekemästään neuvonnasta. Päätöksenteko neuvontakorvauksen maksuhakemuksista alkaa lokakuun lopussa.
Maija Ala-Siurua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

