Siipikarjan sisälläpitomääräystä rikkonutta saksalaista lintuharrastajaa voi odottaa jopa 30 000 euron sakko
Lintuja oli pidetty määräyksestä huolimatta ulkona ja yhteensä 34 kanaa, ankkaa, hanhea sekä joutsenta piti lopettaa lintuinfluenssan vuoksi.Regensburgin alueella Saksassa ilmenneen ensimmäisen siipikarjatilan lintuinfluenssatapauksen johdosta omistajalle harkitaan sakkorangaistusta, kertoo Eläinten terveys ETT ry sivuillaan.
Pienen harrastelintuyksikön pitäjä oli pitänyt lintujaan ulkona siitä huolimatta, että alueella oli voimassa siipikarjan sisälläpitomääräys lintuinfluenssariskin vuoksi.
Tilan 34 kanaa, ankkaa, hanhea ja joutsenta jouduttiin lopettamaan niillä ilmenneen korkeapatogeenisen lintuinfluenssa H5N8 -tartunnan vuoksi.
Kolmen kilometrin säteellä kyseisestä tilasta on yhteensä 72 siipikarjan pitopaikkaa, jotka kaikki tutkitaan nyt lintuinfluenssan varalta.
Riippuen tartunnan mahdollisesta laajuudesta määräyksiä rikkonutta siipikarjan pitäjää voi odottaa maksimissaan jopa 30 000 euron suuruinen sakkorangaistus. Kyseessä olisi tahallinen tai piittaamaton määräysten noudattamatta jättäminen.
Tämän viikon tiistaina varmistui Saksan uusin H5N8-tapaus isossa munintakanalassa Mecklenburg-Vorpommernin alueella Schwanheidessa Saksan koillisosassa. Kyseessä on munintakanala, jossa on 106 000 kanaa. Viruksen tarkempi tyypitys on vielä kesken.
H5N8-viruksen lisäksi Saksassa on todettu uusi korkeapatogeeninen virustyyppi, H5N5. Kummankaan tyypin lintuinfluenssaviruksen ei kuitenkaan tiedetä tarttuneen ihmiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


