Tukioikeuksien hinta vaikea määritellä
Lukija kysyy perustuen tukioikeuden hintaa Pohjois-Pohjanmaalla tänä vuonna.
Timotein siementuotannon perusteella aikanaan lisäosalliseksi määriteltyjen tukioikeuksien lisäksi lisäosallisia ovat enää ne tukioikeudet, joille se on määritelty sokerijuurikkaan viljelyn perusteella. Kuva: Jaakko MartikainenMT:n lukija kysyy, mikä on perustuen tukioikeuden hinta Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 2016.
Tukioikeuksien perusteella maksetaan perustukea, viherryttämistukea ja nuoren viljelijän tukea.
Perustuen tasaosa on C-tukialueella 110 euroa hehtaarille vuodessa. Lisäksi jokainen perustukea hakeva sitoutuu automaattisesti myös viherryttämistukeen, jota maksetaan C-alueen tiloilla 65 euroa hehtaarille.
Vastaavasti AB-alueella perustuen suuruus on 122 euroa hehtaarilta ja viherryttämistuen 75 euroa.
Tukioikeuksiin voi liittyä myös vanhoja lisäosia, jotka nostavat sen perusteella maksettavan tuen määrää.
MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen toteaa, että tukioikeuden hintaan on vaikea ottaa kantaa.
Perustuen arvo muuttui tänä vuonna, sillä maito- ja nautalisäosia ei tänä vuonna enää makseta. Niistä vapautunut raha lisätään jatkossa osaksi perustuen tasaosaa. Näin tasaosan arvo nousi viime vuodesta.
"Jatkossa muutokset ovat pienempiä, kun lisäosia on vain sokerilla ja timotein siemenviljelyllä."
Lappalainen muistuttaa tukioikeuden hintaa pohtivia siitä, että nykyiset tukioikeudet säilyvät varmuudella vain vuoteen 2020 saakka.
"Sen jälkeisestä ajasta on vielä vaikea sanoa mitään. Sillä ajalla ostajan pitäisi hankinta kuolettaa", hän pohtii.
"Leikkurikin käy nykyään joka toinen vuosi, joten kauheasti noita ei myyjäkään pysty enää panttaamaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
