"Rahat ovat monelta loppu ja laskuja on alkanut kertyä rästiin", Kiina ei vielä auta sikafarmaria
Atrian vientihanke Kiinaan etenee suunnitellusti, toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo. Ensimmäinen kolmen miljoonan kilon lasti lähtee toukokuussa.
"Monella viljelijällä on velkaa moneen suuntaan", teuvalainen tuottaja Reijo Korpela kertoo. Kuva: Johannes TervoSianlihan viennistä Kiinaan odotetaan apua talousongelmista kärsiville suomalaisille sikatiloille. Odottavan aika on pitkä.
"Rahat ovat monelta loppu ja laskuja on alkanut kertyä rästiin", teuvalainen Reijo Korpela kertoo. "Tuottajahintaan tarvitaan tuntuvaa korotusta, jotta viljelijät ja suomalainen sikatalous voivat selviytyä."
Atrian vientihanke etenee suunnitellusti, toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo. Ensimmäinen kolmen miljoonan kilon lasti lähtee toukokuussa. Paljon suuremmat määrät ovat tavoitteena, mutta ensin on hoidettava alku viimeisen päälle: oikeanlaiset tuotteet, hyvät pakkaukset ja pakkausmerkinnät sekä täsmälliset dokumentit.
Tuore naudanlihakohu saattaa osaltaan pelata Suomen pussiin.
Gröhnin mukaan Suomen valttina on luotettavuus. "Meiltä saa, mitä on tilannut, ja laadultaan ensiluokkaista.
Sikatalouden kannattavuudesta ei vielä ole lukuja viime vuodelta. Tutkija Jukka Tauriainen Lukesta lupailee niitä ensi viikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
