Kylvökoneiden jyrinä on lakannut suurimmalla osalla pelloista – seuraavaksi toivotaan sadetta
Lähes kaikissa maakunnissa on kylvetty nyt yli 90 prosenttia pelloista, tiedottaa Vyr. Orastuminen on ollut tasaista ja hyvässä vauhdissa etenkin Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Liperiläinen Osmo Koponen teki täydennyskylvöjä maanantaina apilan siemenviljelyksillä hanhituhon vuoksi. Kuva: Lari LievonenKylvöt on saatu lähes valmiiksi tai kokonaan päätökseen valtaosassa maata.
Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) kertoo, että kaikissa maakunnissa lukuun ottamatta Pohjois-Savoa ja Kainuuta oli kylvetty 3. kesäkuuta mennessä yli 90 prosenttia peltoalasta. ProAgria kertoi tiedotteessaan (2.6.2020), että Lapissa kylvötyöt ovat vasta alkamassa.
Kevätviljojen oraat lähtivät kuluneella viikolla ripeään kasvuun etenkin eteläisessä Suomessa.
Myös Pohjois-Savon korkeuksilla ensimmäisenä kylvetyt kevätviljat ovat nyt oraalla.
Kainuussa ollaan jäljessä tavanomaisesta kylvöaikataulusta noin puolitoista viikkoa ja orastaminen on vasta aluillaan.
Kylvöjen ripeän edistymisen taustalla on kuluneen viikon pääosin lämmin ja suotuisa kylvösää.
Aiemmin keväällä monissa maakunnissa kärsittiin runsaista sateista. Niiden jäljiltä pelloilla on havaittu paikoin melko runsaasti kuorettumista.
Vyrin alueellisten asiantuntijoiden mukaan nyt olisi kuitenkin jo tarvetta uusille sateille. Etenkin Hämeen ja Pohjanmaan seuduilla vettä kaivataan kuumeisesti.
Pohjanmaalta todetaan, ettei kunnollista kastelevaa sadetta ole ollut melkein kolmeen viikkoon. Etelä-Pohjanmaalla kuivuus on puolestaan heikentänyt myöhään kylvettyjen kevätviljojen orastumista.
Päijät-Hämeessä kuivuus on haitannut etenkin öljykasvien itämistä ja myös kevätviljat ovat kärsineet hieman.
Myös Karjalan pelloilla on erittäin kuivaa, ja sateiden vähyyden lisäksi riesana ovat olleet hanhet. Useita peltoja joudutaan täydentämään tai kylvämään uudelleen hanhituhojen vuoksi.
Varsinais-Suomessa on paljon alueellista vaihtelua, sillä sen lisäksi, että alueella toivotaan viikonlopuksi sateita, odotetaan Salon seudulla peltojen kuivumista edelleen.
Lue lisää:
Ypäjäläistilan ruis kesti märän ja lumettoman talven ja lähti viimein vauhtiin, kun lämpöä saatiin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


