Laiton harrastekanatuonti saattoi palauttaa vaikean taudin
Koronaviruksen aiheuttama kanojen tarttuva keuhkoputkentulehdus oli Suomessa vielä 1970-luvulla varsin yleinen. Tauti kuitenkin hävisi, kunnes vuonna 2011 virusta löydettiin uudelleen.Laiton harrastekanojen tuonti saattaa olla syy kanojen tarttuvan keuhkoputkentulehduksen (IB) paluuseen Suomeen vuonna 2011.
On myös mahdollista on, että elävä rokotevirus on muuttunut tautia aiheuttavaksi. Asia vaatii vielä lisäselvityksiä, kertoo erikoistutkija Anita Huovilainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Keuhkoputkentulehdusta vastustetaan rokottamalla. Suomessa tähän on jonkin verran turvauduttu kesästä 2011 lähtien.
Evira ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta ovat yhteistyössä selvittäneet IB:n paluuta.
Tautia ei esiintynyt lähes kolmeen vuosikymmeneen, kunnes sitä löytyi Etelä-Suomesta yhdeltä munintakanatilalta ja yhdestä harrastekanasta. IB:tä on todettu myös broileriemoparvissa ja broilerikasvattamoissa.
Huovilainen kertoo, että kanalasta löydetty taudinaiheuttaja on samaa viruskantaa, joka on viime vuosina ollut hyvin yleinen Euroopassa. Harrastekanasta todettu virus kuului samaan tyyppiin, mutta kannat poikkesivat jonkin verran toisistaan. Niiden epäilläänkin olevan peräisin eri lähteistä.
Tutkimuksista huolimatta ei vielä tiedetä, mistä eri viruskannat ovat tulleet Suomeen, Huovilainen sanoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


