Pienten lukioiden puolustaja sai ison stipendin
Pielaveden kuntakin iloitsi palkitsemisesta.Suomen Lukiolaissäätiö myönsi lakkiaispäivänä 2000 euron arvoisen stipendin Pielaveden lukion abiturientille Topi Remekselle.
Yhteiskunnallisesti aktiivista Remestä oli ehdottanut stipendin saajaksi opiskelijatoveri. Erityisen hieno osoitus Remeksen aktiivisuudesta oli hänen käynnistämänsä sosiaalisen median kampanja #pientenlukioidenpuolesta, jolla hän puolusti pieniä lakkautusuhan alla olevia lukioita.
Stipendi myönnetään erityistä yhteiskunnallista aktiivisuutta osoittaneelle lukiolaiselle, ja se on yksi arvokkaimmista Suomessa jaettavista lukiolaisstipendeistä.
Stipendin Remekselle luovuttivat Suomen Lukiolaissäätiön puheenjohtaja Tatu Koivisto sekä Pielaveden kunnanjohtaja Mika Sivula.
"Ei ole ihan tavallista saati jokavuotista herkkua, että meidän kokoiseen kylään tulee näin hieno tunnustus. On mahtavaa, että meidän lukiolaisten tekemä työ saa tunnustusta Suomen Lukiolaissäätiöltä", Sivula myhäilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
