Varhaisperunan istutukset myöhässä
Kylmä sää on myöhästyttänyt varhaisperunan istutukset totutusta tahdista. Juhannukseksi varhaisperunoiden kuitenkin luvataan valmistuvan.Varhaisperunaa on istutettu pieniä määriä, mutta kunnolla istutukset eivät ole lähteneet vielä kylmän sään takia käyntiin.
Viime vuonna perunaa istutettiin jo maaliskuun lopulla.
Jaakko Lehmuskoski Rymättylästä aikoo aloittaa tilallaan istutukset ensi viikolla, jos säät sallivat. Tällöin perunat olisivat nostettavissa pari viikkoa ennen juhannusta.
Lehmuskoski arvioi, että ylioppilasjuhliin saadaan hieman uusia perunoita jo istutetuilta pelloilta, säästä riippuen.
Varhaisperuna-alan arvioidaan pysyvän viime vuoden tasolla. Viime vuonna ala väheni merkittävästi edellisestä vuodesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

