Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Atria suututti sika-alan isolla hinnan alennuksella

    Atria tiedotti maanantaina laskevansa sianlihan tuottajahintaa 30. huhtikuuta alkaen viisi senttiä kilolta. Samalla porsaan ostohinta laski viisi euroa ja myyntihinta neljä euroa.

    Tuottajahintojen pudotus sai sika-alan raivon valtaan ja MTK:n sikajaoston vaatimaan hinnan alennuksen perumista.

    ”Sikatilojen kannattavuus on ollut katastrofaalisen heikko vuodesta 2010. Viime vuonna Suomessa tuotettiin vähemmän sianlihaa kuin kulutettiin. Kehitys katkeaa vain sillä, että tuotanto on kannattavaa. Se edellyttää hinnan nostoja, ei laskua”, jaosto kritisoi torstaisen kriisikokouksensa päätteeksi.

    MTK:n sikajaoston puheenjohtaja Kalle Vähä-Piikkiö on Atrian ratkaisuun pettynyt mutta myös yllättynyt.

    ”Euroopan hinnoista tämä oli arveltavissa. Olimme kuitenkin viestittäneet lihateollisuuteen, ettei suomalainen tuotanto kestä hintojen alennuksia ennen kuin kustannukset on saatu kuriin.”

    Vaikka rehujen kallistuminen on pysähtynyt, nyt lihasikaloista myytävät teuraat on kasvatettu hyvin kalliilla rehulla.

    ”Alennus ei sovi tähän ajankohtaan ollenkaan.”

    Vähä-Piikkiö on huolissaan tuottajien jaksamisesta.

    ”Ennen minulle soitettiin paljon, enää ei juuri lainkaan. Tuottajat ovat todella väsyneitä.”

    Hän toivoo muiden lihatalojen ajattelevan hinnan laskua harkitessaan myös pitkän aikavälin seurauksia.

    Kynnys lihasikalan tyhjilleen jättämiseen on matala ja moni varmasti harkitsee sitä kesän korvalla, kun peltotyöt alkavat ja oma vilja on jo vähissä.

    ”Vaikka porsaita saisi nyt halvalla, se tuskin auttaa Atriaa purkamaan porsasruuhkaa.”

    Vähä-Piikkiö ihmettelee, mihin Atrian varat hupenevat.

    ”Kurjaa, jos huono maksukyky johtuu ulkomaan seikkailuista. Toivottavasti suomalaisten tuottajien rahat eivät valu rajan taakse.”

    Lisäksi hän epäilee yhdeksi ratkaisevaksi syyksi kauppojen kanssa kanssa käytyjen ”makkaraneuvottelujen” päättymistä.

    ”Ehkä hinta painui siellä liian alas.”

    MTK:n sikajaostossa johtokuntaa edustava Pertti Hakanen on hyvin huolissaan. Hän epäilee, että etenkin porsastuotantotiloilla tuottajien jaksaminen on koetuksella.

    ”Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen pitkään jatkuneissa ruuhkissa on kuluttanut tuottajia, ja lopulta he joutuvat myymään porsaat halvalla.”

    Myös MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala kummastelee porsaiden hinnoittelua.

    ”Hankintayhtiön ostohinta laski viisi euroa ja myyntihinta lihasikalaan neljä euroa. Pitääkö hankintayhtiön todella juuri nyt parantaa omaa bisnestään eurolla, kun tuottajilla on tosi tiukkaa ja Suomen yhtiö teki hyvän tuloksen?”

    Hakanen vaatii koko alan nimissä Atrialta yhtiön mainostamaa vastuullisuutta.

    ”Tuotanto on jo nyt laskenut alle kulutuksen. Tukineuvottelut ovat käynnissä. Hinnan alennusten sijaan nyt pitäisi luoda lihaketjuun uskoa, jotta tuotanto säilyisi edes nykyisellään. ”

    Atria perustelee hintojen alennusta Euroopan hintatason laskulla ja kansainvälisellä markkinatilanteella.

    ”Sinnittelimme pitkään, mutta voimat eivät enää riittäneet. Oli pakko tunnustaa, että kansainvälinen tilanne on ihan muuta kuin olimme odottaneet”, kommentoi lihaliiketoimintojen johtaja Matti Perälä Atrialta.

    Saksassa sianlihan tuottajahinta oli eilen 1,64 euroa kilolta ja Tanskassa jälkitileineen samaa luokkaa. Suomessa sianlihan keskihinta oli kaksi viikkoa sitten noin 1,83 euroa kilolta ja EU:ssa 1,71 euroa. ”Hintaero kasvoi liian suureksi.”

    MTK:n Rantala ei aivan niele selitystä Euroopan hintatason vaikutuksesta.

    ”Valtaosa sianlihasta kulutetaan jalosteina, jolloin tuottajahinnan merkitys pienenee.”

    Rantalan mukaan kilpailutilanteeseen vaikuttavat enemmän teollisuuden tuotantokustannukset.

    Esimerkiksi Saksassa työvoimakustannukset ovat huomattavasti halvemmat kuin Suomessa. ”Tilanne on epäreilu.”

    HK:lla sianlihan hinnan alennus ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa.

    ”Paineita tietysti on, koska hinnat Euroopassa ovat laskeneet. Seuraamme tilannetta viikko kerrallaan”, HK Scanin eläinhankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä sanoo.

    Viiden sentin kertarysäystä tuottajahinnassa hän pitää harvinaisen suurena.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF