Yaran viimeinen vuosineljännes jäi vaisuksi
Lannoitteiden toimitukset kasvoivat, mutta hintojen lasku hyydytti tulosta.Lannoitejätti Yaran viime vuosi päättyi odotettua vaisummin. Viimeisen neljänneksen käyttökate jäi 30 prosenttia edellisvuoden vertailukautta heikommaksi lannoitehintojen laskun takia ja osakekohtainen tulos painui vuoden viimeisellä neljänneksellä miinukselle ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä.
Yhtiö osakekurssi vajosi välittömästi ja oli yli 6 prosenttia miinuksella iltapäivän kaupankäynnissä Oslon pörssissä.
Yara julkisti viime vuoden viimeisen neljänneksen ja samalla koko viime vuoden tuloksen torstaina aamulla. Yhtiö hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osingoksi 10 norjan kruunua, runsas euro osakkeelta.
Konsernin liikevaihto kutistui runsaalla 1,5 miljardilla eurolla 11 miljardiin euroon. Varsinkin viime vuoden viimeinen neljännes oli vaikea Yaralle ja kaikille lannoitetoimittajille.
Yaran mukaan tuloksen ja liikevaihdon aleneminen johtuu tiukentuneesta markkinatilanteesta ja lannoitteiden hintojen laskusta.
Eniten halpenivat yksiravinteiset typpilannoitteet, yli neljänneksen. Moniravinteisissa NPK-lannoitteissa laskua oli vähemmän, noin 10 prosenttia vuotta aiemmasta.
Myös kustannuksissa säästettiin. Lannoitetuotantoon käytetty kaasu oli 19 prosenttia edullisempaa kuin edellisvuonna.
Lannoitteet menivät hyvin kaupaksi. Lannoitteiden tuotanto ja menekki kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 15 ja 11 prosenttia vuotta aiemmasta, toteaa Yaran pääjohtaja Svein Tore Holsether tilinpäätöstiedotteessa.
Markkinatilanteen uskotaan jatkuvan samantapaisena tänä vuonna. Euroopassa lannoitetoimitukset ovat edellä viime vuoden alkua ja kysynnän odotetaan jatkuvan vahvana.
Viljoista on korjattu peräkkäin neljä isoa ja ennätyksellistä satoa, mutta varastot ovat kasvaneet vain maltillisesti kasvavan kysynnän takia.
Urean maailmanmarkkinahinta vahvistui kesän notkahduksen jälkeen viitisentoista prosenttia. Merkittävää nousua ei enää odoteta, vaikka Kiinan ureatoimitukset ovat vähentyneet tiukan kilpailun takia. Tilalle on tullut uutta tuotantoa muun muassa Algeriassa, Marokossa ja Yhdysvalloissa.
Holsetherin mukaan Yhdysvalloissa on tulossa tuotantoon uutta ureavalmistusta tämän vuoden syksyllä, mikä saattaa vaikuttaa markkinahintoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

