Vasikka putosi lietesäiliöön Somerolla – "Äkkiä voi olla isokin asia käsillä"
Vasikan putoamista edelsi erikoinen tapahtumaketju.Vasikka putosi lietesäiliöön Somerolla Pirttilän tilalla keskiviikkona puolen päivän aikaan. Vasikan putoamista edelsi varsin erikoinen tapahtumaketju.
Tilan emäntä Kaija Pirttilä kertoo, että vasikka oli siirretty ennen tapahtumia isompien eläinten karsinaan. Pirttilä meni miehensä kanssa katsomaan vasikkaa, sillä sen jalka oli vähällä jäädä ritilän väliin. Jostain syystä vasikka säikähti Pirttilää ja hänen miestään.
"Niskapuomi oli jäänyt korkealle, niin se pääsi siitä karkuun. Sitten se suuntasi rehuliiteriin. Yritin laittaa ovea kiinni. Se ei kuitenkaan mennyt kiinni, koska lomittaja oli törmännyt siihen", Pirttilä kertaa keskiviikon tapahtumia.
Pian vasikka oli jo ulkoilmassa polkupyörä ja mönkijä perässään. Pirttilä jahtasi vasikkaa polkupyörällä ja hänen miehensä ajoi mönkijällä.
"Kolmen kuukauden ikäinen vasikka painelee jo aika vauhtia", Pirttilä toteaa.
Hetken päästä oltiinkin jo navetan takapihalla. Vasikka pyöri Pirttilän mukaan hetken aikaa takapihalla, ennen kuin se loikkasi kohti lietesäiliötä.
"Yksi kohta lietesäiliön ympärillä olevasta verkkoaidasta oli auki lietteenajon takia. Se pääsi siitä tipahtamaan lietesäiliöön", Pirttilä kertoo.
Vasikka ehti olla lietesäiliössä puolen tunnin ajan ennen kuin se pelastettiin. Illalla se oli voi Pirttilän mukaan hyvin.
"Se oli iltatoimien aikaan normaalissa kunnossa. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan", hän kertoo.
Pirttilä kehottaa muita tilan omistajia pitämään kaikki paikat hyvässä kunnossa.
"Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jos yksi asia on epäkunnossa, ja sitten vielä toinenkin, niin äkkiä voi olla isokin asia käsillä. Kun on oikein huonoa tuuria, niin näin siinä sitten käy, Pirttilä sanoo.
Hän kannustaa korjaamaan kaikki havaitut puutteet mahdollisimman pian.
"Jos on vähänkään väsynyt tilanpitoon, helposti ajattelee, että asia hoidetaan myöhemmin. Se on huono tie", Pirttilä toteaa.
Pirttilän tilan lietesäiliön portit toimitettiin perjantaina. Ne asennetaan paikalleen maanantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

