Traktoristin projektit eivät lopu
SEINÄJOKI (MT)
Nurmon nuorisoseurantalo on täynnä uutuuttaan kiiltäviä, vanhoja traktoreita. Suomen suurinta yksityistä traktorimuseota pitää Matti Jaskari, jonka käsissä yli sata vanhaa Fergusonia, Valmetia ja muuta ajopeliä on saanut uuden elämän.
Yhden miehen keräily- ja kunnostusharrastus on vienyt 33 vuotta ja valtavan määrän työtunteja. ”Kun löytää oikein hienon aarteen, voi helposti vierähtää jopa 500 tuntia yhden traktorin kanssa”, Jaskari kertoo.
Vanhin museon traktoreista on vuoden 1925 amerikkalainen Fordson, mutta suosikikseen Jaskari nimeää Tampereella 50-luvulla valmistetun Takran. Kaikkia koneita yhdistää se, että ne on hankittu Suomesta.
”Kiinnostuksena ovat erityisesti koneet, joilla Suomen hyvinvointia on tehty”, Jaskari toteaa.
Elämänmittainen kiinnostus traktoreihin välittyy myös miehen historiatietämyksestä. Erityisesti miesvierailla tuppaa museossa vierähtämään tovi, sillä juttua riittää yleensä puolin ja toisin.
Kiiltävien ajopelien lisäksi pihalla pajalle jonottaa joukko elämää nähneitä ruosteisia aarteita. Vaikuttavasta kokoelmasta puuttuu kuitenkin vielä yksi: ”Himo olisi vielä löytää Turussa 20-luvulla valmistettu Kullervo, jota tehtiin lopulta vain muutama sata kappaletta.”
AURA PILKAMA
Traktorimuseo:
Keski-Nurmontie 79, Nurmo.
Vierailupäivät ke–pe 3.–6.7.
klo 10–18.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
