HKScan muuttaa kaikki pakkauksensa kierrätettäviksi viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä
Parissa vuodessa muovin määrää vähennettiin jo 1,5 miljoonaa kiloa, ja tavoite on edelleen miljoonien kilojen vähennys.
Pakkaussuunnittelu on tasapainoilua. Joskus uusi pakkausvaihtoehto saattaa esimerkiksi pienentää hiilijalanjälkeä, mutta samalla tehdä kierrättämisen vaikeammaksi, HKScanin pakkauskehityksestä vastaava johtaja Jalliina Järvinen-Teräsvuori kertoo. Kuva: Jarkko SirkiäHKScan ilmoittaa muuttavansa kaikki pakkauksensa kierrätyskelpoisiksi viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä. Pakkausten hiilijalanjäljen lasketaan samalla pienenevän 20 prosenttia ja pakkausmuovin määrän samoin viidenneksen vuoteen 2019 verrattuna.
Kaikkiaan yhtiö kertoo vähentävänsä muovin käyttöä miljoonia kiloja.
Yhtiö on vähentänyt pakkausmuovin määrää jo noin 1,5 miljoonaa kiloa vuodesta 2017 vuoteen 2019.
Syyskuussa 2020 HKScan toi Suomessa kauppojen hyllyille HK-jauhelihat uusissa pussipakkauksissa, joissa on muovia 71 prosenttia vähemmän kuin perinteisissä rasiapakkauksissa. Niiden ansiosta pakkausmuovin määrä vähenee yhtiön mukaan vuodessa noin 100 000 kiloa.
Aiemmin tänä vuonna suurimmasta osasta HK-meetvurstipakkauksia muovin määrää vähennettiin 20 prosenttia.
Vuonna 2019 Kariniemen rintafileiden annospakkauksista onnistuttiin vähentämään muovia 54 prosenttia perinteiseen rasiapakkaukseen verrattuna.
Vuonna 2019 HKScan luopui kierrätykseen sopimattomien mustien muovirasioiden käytöstä brändituotteidensa pakkauksissa Suomessa ja Ruotsissa.
"Pakkausten vastuullisuuden kehittäminen ei ole aina suoraviivaista työtä", HKScanin pakkauskehityksestä vastaava johtaja Jalliina Järvinen-Teräsvuori kertoo. "Joskus uusi pakkausvaihtoehto saattaa esimerkiksi pienentää hiilijalanjälkeä, mutta samalla tehdä kierrättämisen vaikeammaksi."
Tärkeimpien tavoitteiden – kierrätettävyyden, muovin vähentämisen ja hiilijalanjäljen pienentämisen – lisäksi valintoihin vaikuttavat muun muassa ruuan säilyvyys, pakkauksen toimivuus ja houkuttelevuus, materiaalin uusiutuvuus sekä pakkaus- ja kierrätyskustannukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
