Lapselle lahjaksi hetki hevosen kanssa
Suomen Ratsastajainliitto on käynnistänyt hyväntekeväisyyshankkeen, jonka avulla tarjotaan hevoselämyksiä vähävaraisten perheiden lapsille.Hankkeen kohteina ovat alakouluikäiset lapset, joilla muuten ei olisi varaa hevosharrastukseen. Lapselle tarjotaan ratsastuksen alkeiskurssi sekä muuta hevostoimintaa. Kustannus jaetaan puoliksi liiton ja kurssin järjestäjän kanssa.
Mukana hankkeessa ovat myös vapaaehtoisjärjestö Hope, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset ry sekä useat Ratsastajainliiton yhteistyökumppanit, jäsentallit ja -seurat.
Tavoitteena on nostaa 300 lasta hevosen selkään seuraavien kolmen vuoden aikana.
24-vuotias Anu Kämäräinen on mukana hankkeen toteutuksessa Ratsastajainliiton nuoret päättäjät -ryhmän kautta. Hän valmistuu yhteisöpedagogiksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta ja hänellä on myös ratsastuksenohjaajan pätevyys.
”Halusin ehdottomasti hankkeeseen mukaan, sillä koin että minulla olisi siihen annettavaa sekä nuoriso- että hevosalan kokemukseni kautta. On tärkeää tukea lapsia ja nuoria, koska niin monissa perheissä on ongelmia ja syrjäytyminen on merkittävä uhka.”
Hevosen kanssa toimiminen antaa Kämäräisen mukaan lapselle valtavasti itseluottamusta ja tunnetta oman elämän hallinnasta.
”Hevonen on iso eläin, jonka kanssa täytyy toimia päättäväisesti ja selkeästi. Joskus elämä heittelee lasta, ja asioita on vaikea ohjata itse. Kun lapsi saa hevosen tekemään mitä pyytää, hänelle tulee toivottavasti tunne, että pystyy vaikuttamaan elämässä muuallakin.”
Oman kokemuksensa perusteella Kämäräinen kertoo, että hevonen osaa peilata herkästi tunteita. ”Se vaistoaa surun ja osaa lohduttaa olemalla läsnä ja vaikka painamalla pään syliin. Hevonen voi käytöksellään rohkaista pelokasta lasta.”
Ratsastajainliitto on perustanut yhdessä Hope ry:n kanssa lahjoituslippaan, jonka kautta kiinnostuneet voivat tukea hanketta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


