Perunaa jää peltoon monella tilalla
Sään paraneminen sateisen syyskuun jälkeen pelasti peruna-alan katastrofilta, mutta monilla tiloilla perunaa jää silti peltoon.MTK:n perunavaliokunnan puheenjohtaja Jan Porander arvioi, että maahan saattaa kaiken kaikkiaan jäädä viitisen prosenttia ruokaperuna-alasta. ”Mutta tämä on tässä vaiheessa vain arvaus.”
Kristiinankaupungin alueen 2 500 perunahehtaarista noin sata jäänee nostamatta, Porander haarukoi. Nostot jatkuvat edelleen.
Keski-Pohjanmaalla on ollut märempää, ja siellä perunaa hukkui jo kesällä, hän muistuttaa.
Myös tärkkelysperunasta jäänee nostamatta viitisen prosenttia, Finnamylin ja Lapuan Perunan toimitusjohtaja Ossi Paakki kertoo. ”Noin sata hehtaaria sekä Lapuan että Kokemäen tehtaan alueella.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

