Makealupiinit monipuolistaisivat viljelyä – olisiko niistä vaihtoehdoksi soijalle?

Lukessa testataan sini- eli kapealehtilupiinin lajikkeita. Kuva: Jarno Mela

Matala kasvusto, syvät juuret ja paljon palkoja. Näin voisi kuvailla Luonnonvarakeskuksen (Luke) Jokioisten koekentän lupiineja.

Koeruuduilla kasvaa tänä vuonna viittä eri sini- eli kapealehtilupiinilajiketta. Lajia ei tule sekoittaa tien pientareilta tuttuun komealupiiniin, joka sisältää enemmän myrkyllisiä alkaloideja kuin viljellyt eli makealupiinit.

Erikoistutkija Marjo Keskitalo kertoi Luken erikoiskasvipäivässä, ettei sinilupiini ole ainoa Suomen oloihin sopiva viljelty lupiinilaji.

”Valkolupiinia käytetään Suomessa pääosin rehuna, sillä se ei ehdi tuottaa siemeniä. Keltalupiinia on kokeiltu Suomessa ja siitä ollaan kiinnostuneita, mutta se on varsin myöhäinen laji.”

Lupiinit sitovat ilmakehän typpeä juurinystyröissään, mutta vaativat tähän typensitojabakteereita. Lukessa testataankin, miten paljon sadonlisäystä voidaan saada erilaisilla ymppikäsittelyillä eli lisäämällä typensitojabakteereita juuristoon.

Keskitalo kertoo, että tällä hetkellä siementen sekaan sekoitettu ymppi vaikuttaa tehonneen paremmin kuin kasvustoon ruiskutettu ymppi.

Lopulliset tulokset sekä lajikkeista että käsittelyistä saadaan puintien jälkeen.

Lupiinit ovat melko vaateliaita viljelykasveja. Ne vaativat happaman maan, jonka pH on alle 6, Keskitalo kertoo. Muutoin kasvusto voi jäädä hyvin matalaksi ja kasvien juuret kasvavat heikosti. Tämä taas johtaa ravinteiden, etenkin fosforin ja raudan, puutoksiin.

Myös kaliumlannoitus on tärkeää, sillä sen avulla voidaan alentaa siementen alkaloidipitoisuutta.

Lupiinit ovat alttiita kasvitaudeille. ”Niillä on yhteisiä tauteja etenkin palkokasvien kanssa. Lisäksi ne ovat lehteviä, mikä lisää tautiriskiä”, Keskitalo toteaa.

Rikkakasvit ovat usein ongelma, sillä lupiinit eivät ole hyviä kilpailemaan niitä vastaan.

Luken kokeissa on huomattu myös, etteivät lupiinit säästy tuholaisilta. ”Lupiinien taimet maistuvat erityisen hyvin jäniksille sekä rusakoille”, kertoo Luken erikoistutkija Erja Huusela-Veistola.

Onnistuessaan lupiini voi tuottaa arviolta 2–3 tonnin hehtaarisadon.

”Sadoissa on kuitenkin suuria vuosittaisia vaihteluita”, Keskitalo muistuttaa.

Erityyppiset lupiinit käyvät sekä rehuksi että ihmisravinnoksi.

Keskitalo hehkuttaakin niiden ravintosisältöä.

”Valkuaista niissä on noin 30–40 prosenttia. Keltalupiinin siemenissä valkuaista voi olla lähes yhtä paljon kuin soijassa. Lupiininsiementen rasvakoostumus on hyvä ja kuitupitoisuus on erittäin korkea, jopa 35 prosenttia.”

Keskitalo toteaakin, että lupiineilla voitaisiin monipuolistaa viljelyä. Toistaiseksi niiden viljelyala on kuitenkin pieni – tänä vuonna noin 50 hehtaaria.

• Yksivuotinen, hyönteis- pölytteinen palkokasvi
• Sopii viljelyvyöhykkeille I-II, lievästi happamille karkeille kivennäismaille
• Kylvö mahdollisimman aikaisin keväällä. Kestää hyvin kylmyyttä.
• Kasvuston korkeus noin 30–60 senttimetriä. Juuret yltävät jopa 2,5 metrin syvyyteen.
• Suurin tuottajamaa on Australia.
• Lähde: Luonnonvarakeskus