Hevitiskit täyttyivät aikaisin: Kotimaisten kasvihuonevihannesten sesonki parhaimmillaan
Kesäkaudella tarjontaa on enemmän myös erikoisemmista tuotteista.
Lämmin sää kirittää vihannesten tuotantoa ja myyntiä. Kotimaisten paprikoiden tarjonta on nyt runsaimmillaan. Kuva: Jaana KankaanpääKasvihuonevihannesten kysyntä ja tarjonta ovat nyt korkealla.
Asiasta tiedottaa Kauppapuutarhaliitto.
Helteet ovat siivittäneet vihannesten myyntiä.
Aurinkoinen sää on saanut myös vihanneskasvustojen sadon kypsymään nopeammin.
Kotimaisten tomaattien, kurkkujen, salaattien ja yrttien tarjonta on runsasta, sillä kesän korvilla kaupassa on tarjolla myös sesonkiviljelijöiden tuotteita.
”Tuotanto kasvihuoneyrityksissä on nyt kovassa vauhdissa. Säät suosivat kasvua ja vihannesten myyntiä. Helle ja grillisesonki saa suomalaiset vierailemaan ahkerasti heviosastoilla”, kertoo tiedotteessa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.
”Toivoisi, että vihannesten kulutus olisi yhtä runsasta ympäri vuoden”
Kesäkaudella tarjontaa on enemmän myös erikoisemmista tuotteista. Myös kotimaisten paprikoiden tarjonta on nyt runsaimmillaan.
”Erityisesti yrttien menekki on nyt hyvä. Niitä hankitaan paljon kevään ja kesän juhliin ja valmistujaissesonkiin. Kesän kestosuosikki tilli käy nyt hyvin kaupaksi ja myös erikoisemmat yrtit valikoituvat hyvin asiakkaiden ostoskoreihin.”
Basilikaa Kauppapuutarhaliitto suosittelee tomaatin kylkeen ja minttua kurkun seuraksi tsatsikiin. Tillin lisäksi perunoiden kanssa käy hyvin myös salvia. Grillatut paprikat maustuvat parhaiten timjamilla.
Vaikka vihannesten kulutus on nyt parhaimmillaan, kylmempinä vuodenaikoina kulutus laahaa.
”Toivoisi, että vihannesten kulutus olisi yhtä runsasta ympäri vuoden. Uusien ravitsemussuositusten mukaan meidän tulisi syödä kasviksia nyt 500–800 grammaa, ja valitettavasti emme ole lähelläkään sitä”, Kangas miettii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







