Sikojen teurastuksetvähenevät Ruotsissa
Sikaloiden talouskriisi koettelee Suomen tavoin myös Ruotsia. Siellä teurastukset kutistuvat hurjaa tahtia. Naudoissa tilanne on lähes yhtä synkkä.
Asiasta kertoi Malmössä ilmestyvän ATL-lehden nettilehti perjantaina otsikolla Voimakkaasti vähentyvät teurastukset kriisiraiteilla.
Liha-alan etujärjestön mukaan tilanne on erittäin huolestuttava.
Tammi–syyskuussa sikojen teurastukset vähenivät 8,8 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Vaikein tilanne on Scanin teurastamolla Kristianstadissa, missä teurastukset vähenivät tuoreen tilaston mukaan peräti 17 prosenttia.
Mikäli tilanne jatkuu yhtä huonona koko loppuvuoden, tämän vuoden sikateurastukset ylittävät nipin napin 2,5 miljoonaa sikaa. Se olisi 2000-luvun alin määrä. Eikä tilanne ole helpottumassa.
Ensi vuonna teurastusten arvoidaan alenevan 100 000 sialla lisää. Se tarkoittaa, että leikkeleteollisuus on pakotettu kasvattamaan lihan tuontia.
Vaikka sikaloiden talouskriisi helpottuu, vie pitkään, ennen kuin tuotanto saadaan käännettyä nousuun. Lihan hinta on noussut, mutta investointeja ei ole saatu liikkeelle.
Ruotsissa teurastettiin viime vuosikymmenen puolivälissä parhaimmillaan 3,4 miljoonaa sikaa.
Nautojen teurasmäärät ovat myös jyrkässä laskussa. Yhdeksän kuukauden aikana teurastukset vähenivät 8,3 prosenttia.
Tilanteen toivotaan paranevat loppuvuonna ja koko vuoden nautateurastuksissa päästään lähelle viime vuoden 400 000 nautaa.
Jotain myönteistäkin tilastoista löytyy. Lampaiden teurastukset kasvoivat liki kaksi prosenttia.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

