Lohjalainen maidontuottaja: ”Parsinavetoita turha kieltää, poistuvat ilman pakkoakin liian työläinä”

Avara ja pehmeäpohjainen poikimakarsina antaa uutta elämää odottaville mammoille omaa rauhaa. 

Parsinavetoista on käyty kädenvääntöä uutta eläinsuojelulakia valmisteltaessa: kielletäänkö vai ei?

Lohjalainen maidontuottaja Jouni Auvinen pitää kieltoa tarpeettomana.

”Ne ovat vanhaa tekniikkaa ja poistuvat ilman pakottamistakin”, hän sanoo.

Auvisella itsellään on vankka kokemus sekä parsi- että pihatto­navetasta. Hänen mielestään eläimiä voi hoitaa hyvin myös parsissa, mutta se vaatii pihattoa enemmän työtä – ja halua sitoutua lisätyöhön.

”Hoitaja ja omistaja on tässäkin asian ydin, ei niinkään navettatyyppi.”

Hoitaja ja omistaja on asian ydin, ei niinkään navettatyyppi.

Auvinen aloitti kotitilansa Kokka-­ahon viljelyn vuonna 1996. Lypsäviä oli silloin 12 ja navettana vanha, sotien jälkeen tehty rakennus.

Laajentaminen alkoi heti. Ensin tehtiin EU-vaatimusten mukaiset lantalat, sitten lisättiin lehmämäärä 16:een. Seuraavaksi päädyttiin 24 lehmään.

Sitten piti jo laajeta entisten seinien ulkopuolelle: kun lehmä­määrä nousi 40:een, navetan päätyyn tehtiin jatko-osa.

Parsinavetta alkoi eläin­määrän kasvaessa olla liian työläs. Eläinten hyvinvointikin mietitytti, sillä Kokka-ahon parsityypissä, lapatukiparsissa, varsinkin eläinten etupolvet olivat kovilla.

Seuraava laajennusharppaus olikin iso.

Vuonna 2014 otettiin käyttöön yhden robotin pihatto­navetta.

2016 tuli toinen robotti. Umpilehmät ja pitkälle tiineet hiehot siirtyivät uuteen nuorkarjanavettaan ja luovuttivat paikkansa lypsylehmien käyttöön.

Avaraan, kestokuivike­pohjaiseen nuorkarjapihattoon muutti myös nuorkarja, joka siihen asti oli asuttanut vanhaa parsinavettaa.

Lypsykarjanavetassa on nyt 95 makuupaikkaa. Robottien kapasiteetti riittäisi 120 lypsävälle. Laajentamishaluja hillitsevät sekä ympäristöluvan rajoitteet että maidon alhainen hinta.

Aamulla syntynyt vasikka on jo iltapäivällä pirteä ja utelias. 

Parsinavetassa keskituotos oli 8 600 kiloa, nyt se on 10 200 kiloa lehmää kohti vuodessa.

Tuotannon tehokkuus ja eläinten hyvinvointi kulkevat Auvisen mukaan käsi kädessä. Hyvinvoivat eläimet tuottavat hyvin.

Tilan pellot ovat luomussa, mutta eläimet ei. Pihatto on kuitenkin rakennettu luomu­vaatimusten mukaisesti. Ikkunapinta-alaa on paljon ja eläimillä hiukan tavallista väljemmät tilat.

Eläinliikenteen pitää robottinavetassa olla sujuvaa ja eläimillä pitää olla tilaa väistää toisiaan, Auvinen korostaa.

Kulkemista helpottavat lattian kumimatot.

Makuuparsissa on pehmeät parsimatot, jotka kuivitetaan turpeella.

Nuorkarjalla on oma kylmäpihatto. 

Pihatossa on tilava, paksusti kuivitettu poikimakarsina. Siinä emä ja vasikka saavat olla yhdessä yleensä puolitoista vuorokautta.

”Jos aika on pitempi, emän ikävä vasikkaa kohtaan kasvaa liian suureksi”, Auvinen sanoo.

Vasikan elämän alkuun kiinnitetään paljon huomiota. Isäntä pitää huolta siitä, että tulokas saa runsaasti hyvälaatuista terni­maitoa ensimmäisten ratkaisevien tuntien aikana. ”Silloin vasta-aineet läpäisevät suolen seinämän ja pääsevät elimistöön, mutta reitti sulkeutuu nopeasti.”

Emän ternimaidon vasta-­ainepitoisuus mitataan, ja jos se ei ole riittävä, vasikan eväät otetaan pakastimesta.

Seuraavaksi vasikat siirtyvät yksilökarsinoihin ja siitä kestokuivitettuun ryhmäkarsinaan. 2–3 kuukauden iässä koittaa muutto nuorkarjapihattoon.

Nuorkarjalle on oma appeensa, erilainen kuin lypsäville ja umpilehmille. 

Eläimet ruokitaan kotoisin rehuin. Säilörehu on ruokinnan perusta, ja lisänä on esimerkiksi viljaa, hernettä ja härkäpapua.

Tilalla on aperuokinta. Seoksia tehdään kolme, lypsäville, umpilehmille ja hiehoille omansa.

”Meneehän siinä aikaa, ja rytmityksessäkin on mietittävää, jottei minkään ryhmän pöytä olisi tyhjänä.” Auvisen mielestä vaivannäkö kuitenkin kannattaa.

Umpilehmien rehulle Auvisella on selkeä tavoite: köyhää ja karkeaa, mutta riittävillä vitamiineilla ja seleenillä höystettyä.

”Umpilehmän pitää saada syödä vatsansa täyteen. Jos rehu on liian vahvaa, määrää pitää rajoittaa, ja silloin tulee ongelmia poikimisen jälkeen.”

Nuorkarja ja umpilehmät laiduntavat kesäisin niin kauan kuin syötävää ja kelejä riittää. Lypsävät eivät laidunna, mutta ulkoilevat kyllä, niin kesällä kuin talvellakin.

Sorkkahoitaja käy tilalla säännöllisesti. 

Auvisen mukaan on tärkeää, että tilalla on riittävästi työvoimaa. Ennen hän teki työt navetassa yksin, nyt apuna on karjanhoitaja.

”Joku viisas on sanonut, ettei töitä saa koskaan olla liikaa, muuten jää tekemättä jotain, mitä pitäisi tehdä.”

Kiireen helpottaminen näkyy hänen mukaansa kaikessa, niin eläinaineksessa kuin tuotoksessakin.

Eläinten tarkkailu on ehkä tärkein osa robottinavetan töissä. ”Ongelmat pyritään havaitsemaan ja niihin puututaan heti.”

Terveydenhuoltoeläinlääkäri käy tilalla noin kerran kuussa, ja lisäksi häneltä voi kysyä neuvoa aina, kun omat keinot loppuvat tai epävarmuus iskee.

Auvinen korostaa myös taitavan karjanhoitajan osuutta terveydenhoitotyössä.

Jouni Auviselle eläinten hyvinvointi on sydämen asia. 

Pihaton ainoihin ongelmiin kuuluu Auvisen mukaan sorkka­terveys. Parsinavetassa sorkat pysyvät kuivina, pihatossa ei.

”Tavoitteeni on, että sorkkahoitajaa tarvittaisiin joka lehmälle vain kaksi kertaa vuodessa. Tällä hetkellä tarve on suurempi. Parannettavaa siis on.”

Parannuksia tilalla mietitäänkin jatkuvasti. Auvisen periaate on, että omiin tekemisiinsä täytyy suhtautua kriittisesti, sillä se on ainut tapa kehittyä.