Maataloustuotteiden tuottajahinnat 2023: Kotieläintuotteiden hinnat nousivat vähän – viljojen hinnoista lähti 20 prosenttia
Vuoden 2023 vuosikeskihinnat nousivat kaikilla maataloustuotteilla, viljoja lukuun ottamatta. Edellisvuoteen verrattuna hintojen nousu oli kuitenkin selvästi maltillisempaa.
Kasvinviljelytuotteiden, viljojen ja perunan, vuosikeskihinnat ovat vaihdelleet viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi kotieläintuotteita voimakkaammin. Kuva: Lari LievonenKotieläintuotteiden, kuten maidon ja lihan, hinnat pysyivät vuoteen 2022 lähes muuttumattomina. Vuotuiset hintamuutokset olivat prosentuaalisesti hyvin pieniä, nollan kieppeillä.
”Tilanne kuitenkin muuttui voimakkaasti vuoden 2022 aikana, jolloin kotieläintuotteiden hinnat nousivat reilut 20 prosenttia. Vuonna 2023 hintojen nousu jatkui, mutta selvästi maltillisempana, noin 10 prosentin tasolla”, kertoo yliaktuaari Anu Koivisto Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Kasvinviljelytuotteiden, viljojen ja perunan, vuosikeskihinnat ovat vaihdelleet viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi kotieläintuotteita voimakkaammin. Vaihteluväli on ollut -40 prosentin ja lähes +60 prosentin välillä, mitä voidaan pitää hyvin suurina muutoksina.
Vuodesta 2022 vuoteen 2023 vuosikeskihinnat nousivat muilla maataloustuotteilla viljoja lukuun ottamatta. Keskimääräinen hintojen nousu oli kymmenen prosentin luokkaa kotieläintuotteilla ja perunalla.
Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan elintarvikkeiden kuluttajahinnat nousivat vuonna 2023 yhteensä noin 9 prosenttia. Lihan kuluttajahinta nousi 8,4 prosenttia sekä maitotuotteiden, juuston ja kananmunien 10,3 prosenttia.
"Viljoilla hintakehitys oli erilainen. Niillä hinnat laskivat viime vuoden aikana reilu 20 prosenttia. Tosin taustalla oli hurja edellisvuoden hinnannousu, mikä selittää sen, että vuoden 2023 viljojen hintataso jäi vuotta 2021 korkeammalle tasolle”, Koivisto sanoo.
Viljatuotteiden ja leivän kuluttajahinnat nousivat 11,8 prosenttia.
Tiedot maidon-, lihan-, kananmunien, viljojen ja ruokaperunan tuottajahinnoista perustuvat Luonnonvarakeskuksen meijereille, teurastamoille, kananmunapakkaamoille, viljan ostajille sekä perunapakkaamoille kuukausittain tehtäviin kyselyihin.
Tuottajahinnat vuonna 2023 keskimäärin (suluissa muutos edelliseen vuoteen)
Maidon hinta keskimäärin 53,16 snt/l (+8 prosenttia)
Sonninliha 4,61 euro/kg (+10 prosenttia)
Sianliha (lihasiat) 2,19 euro/kg (+9 prosenttia)
Karitsanliha 5,73 euro/kg (+9 prosenttia)
Luomusonninliha 5,09 euro/kg (+6 prosenttia)
Kananmunat (lattiakanalat) 1,56 euro/kg (+10 prosenttia)
Kananmunat (luomukanalat) 2,48 euro/kg (-3 prosenttia)
Ruokaperuna 0,22 euro/kg (+5 prosenttia)
Leipävehnä (laatukorjattu) 262 euro/tn (-22 prosenttia)
Ruis (laatukorjattu) 293 euro/tn (+0 prosenttia)
Elintarvikekaura (laatukorjattu) 236 euro/tn (-24 prosenttia)
Rypsi/rapsi (laatukorjattu) 516 euro/tn (-20 prosenttia)
Luomuelintarvikekaura (perushinta) 341 euro/tn (-14 prosenttia)
Luomuruis (perushinta) 302 euro/tn (-8 prosenttia)
Juttua muokattu 16.2.2024 klo 11.54: Lisätty Tilastokeskuksen tietoja kuluttajahintaindeksin vuosimuutoksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









