Peltorobottikilpailu on maatalouskoneiden F1-kisa
Yliopisto-opiskelijoille suunnatussa peltorobottikilpailussa voi nähdä viitteitä tulevaisuuden maatalouskoneista. Peltorobotin suunnittelijan on huomioitava muun muassa maan epätasaisuus ja vaihteleva sää.Vuosittain järjestettävä kansainvälinen peltorobottikilpailu on koonnut jo 11 vuotena Euroopan eri yliopistoista joukkueita kisaamaan näppärimmästä peltorobotista.
Peltorobotit eivät sovellu suoraan maatilakäyttöön – eiväthän formulakisojen autotkaan sellaisenaan siirry normaaliin liikenteeseen. Kilpailun roboteista löytyy kuitenkin keksintöjä, jotka voivat vielä myöhemmin olla arkipäivää traktoreissa ja työkoneissa.
Peltorobotit pystyvät esimerkiksi automaattiseen ajoon ja tunnistamaan rikkakasveja viljelykasvien joukosta.
Teollisuushalleissa itsekulkevat lastauskoneet ovat jo yleisiä. Vaihtelevat pelto-olosuhteet lisäävät vaikeusastetta koneen suunnittelijalle suljettuihin halleihin verrattuna. Peltorobotin suunnittelijan on huomioitava muun muassa maan epätasaisuus ja vaihteleva sää.
Suomesta kilpailuun on osallistunut vuosittain Aalto yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoista muodostettu yhteisjoukkue. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Tsekissä kesäkuun lopussa. Kokonaiskilpailussa Suomen joukkue oli seitsemäs. Kokonaisuudessaan joukkueita oli 19.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

