Sokerikiintiöiden loppu häämöttää 2017
Neuvottelulähteiden mukaan jousto vuodesta 2017 ylöspäin ei ole enää keskusteluissa. Sokerikiintiöiden kohtalosta päätetään Luxemburgissa osana cap-uudistusta.LUXEMBURG (MT)
Sokerikiintiöiden jatkuminen vuoden 2017 jälkeen näyttää yhä epätodennäköisemmältä.
Kiintiöiden päättymispäivä on yksi osa Luxemburgissa parhaillaan käytäviä neuvotteluja EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta.
EU-komissio on ajanut kiintiöiden loppumista jo 2015. Jäsenmaita edustava neuvosto päätyi kompromissina vuoteen 2017. Euroopan parlamentti on sen sijaan ajanut sokerikiintiöille jatkoa vuoteen 2020 saakka.
MT:n neuvottelulähteistä saamien tietojen mukaan sokerin kiintiöjärjestelmä loppuisi neuvoston esittämällä tavalla vuonna 2017. Puheenjohtajamaa Irlannin esittämän kompromissipaperin mukaan päivämäärästä ei enää joustettaisi.
Viimeiset kiintiöiden alaiset kylvöt tehtäisiin silloin keväällä 2016.
”Suomi on ajanut kiintiöiden jatkoa 2020 saakka. Jatkoa kannattavien maiden määrä on kuitenkin vähentynyt”, neuvotteluissa mukana oleva maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) myöntää.
Kiintiöiden poistoa pehmitettäneen vahvistamalla sokerialan toimialaorganisaatioiden asemaa EU-lainsäädännössä.
Lopullisesti asia ratkeaa keskiviikkona, kun europarlamentin maatalousvaliokunta käsittelee neuvottelujen tulosta.
Sokerikiintiöiden loppuminen ei sinällään tarkoita sokerituotannon loppumista Suomessa. Periaatteessa tuotantoa voidaan kasvattaakin.
Lopputulokseen vaikuttavat sokerin markkinatilanne, viljelyhalukkuus ja Säkylän sokeritehtaan omistajien Nordzuckerin ja Lännen Tehtaiden päätökset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
