Jos tilalla oli viime vuonna mahdollisuus ajoittaa lannoiteostot kesään ja viljan myynti loppuvuoteen, se sai selkeän taloudellisen edun
"Näyttää siltä, että tuotantokustannusten ja maksuvalmiuden hallinta korostuu entisestään tänä vuonna", asiantuntija arvioi.Viime vuonna kotieläinsektorilla meni paremmin kuin kahtena edellisenä vuonna, johtava asiantuntija Ari Nopanen ProAgriasta arvioi.
"Suunta oli oikea, mutta toki tilojen taloutta ja kilpailukykyä pitäisi edelleen pystyä kehittämään ja kerryttämään puskureita ja säästöjä."
Nopanen painottaa, että valtaosa maatiloista sai viime tilikauden tilinpäätökset valmiiksi helmikuun loppuun mennessä, joten virallisia kannattavuusarvioita ei ole vielä paljon ehditty tehdä.
Hajonta on kaikissa tuotantosuunnissa edelleen valtava, hän toteaa: On heikosti kannattavia yrityksiä ja toisaalta niitä tiloja, joilla menee taloudellisesti hyvin.
Sikasektorilla viime vuoden tuloskohennusta selittävät aiempaa korkeampi tuottajahinta ja keskeisten tuotantopanosten hintojen lasku edelliseen vuoteen verrattuna.
"Tosin viime vuoden lopulla tuottajahinta lähti laskuun", Nopanen huomauttaa. "Silti se oli kuitenkin edelleen selvästi EU:n keskihintaa korkeammalla tasolla."
Naudanlihan ja maidon hinnoissa ei viime vuonna ollut juurikaan muutosta edeltäviin vuosiin verrattuna kausivaihtelua lukuun ottamatta.
Nopasen mukaan tärkeää oli, miten tila onnistui tuotantokustannusten hallinnassa ja tuotannon tehokkuudessa.
"Viljan hinta lähti nousemaan loppuvuodesta, samoin esimerkiksi lannoitteiden. Jos tilalla oli mahdollisuus ajoittaa lannoiteostot kesään ja viljan myynti loppuvuoteen, se sai selkeän taloudellisen hyödyn."
Kotieläintiloille loppuvuoden viljan hinnannousu taas tiesi rehukustannusten nousua.
"Osa onnistui tuotantokustannusten hallintapelissä, osa ei", Nopanen toteaa.
Kuluvan vuoden näkymiä on vielä vaikea arvioida, Nopanen sanoo.
"Paljon on spekuloitu sillä, mihin suuntaan viljan hinnat liikkuvat. Nyt ollaan selkeästi korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Tarkempaa kuvaa aletaan saada sitten, kun sadonkorjuut maailmalla käynnistyvät."
Sikasektorilla tuottajahinnat ovat laskusuunnassa, mikä korkeaan viljan hintaan yhdistettynä on hankala yhtälö, Nopanen toteaa.
Polttoöljy on kallistunut merkittävästi, samoin lannoitteet. Kiinnostavaa on, millaiset ovat tulevan lannoitekauden avaushinnat.
Kotieläinsektorilla panos-tuotossuhteen optimoinnissa on onnistuttava.
"Näyttää siltä, että tuotantokustannusten ja maksuvalmiuden hallinta korostuu entisestään tänä vuonna", Nopanen arvioi.
Hän korostaa tuottajan yrittäjätaitoja: Sillä, miten tuotantokustannuksia pystytään hallitsemaan ja investointeja suunnittelemaan ja ajoittamaan, on suuri merkitys tilan menestymiselle. Samoin tärkeässä roolissa ovat maatalousyrittäjän neuvottelu- ja kilpailutustaidot ja koko yrityksen johtaminen.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



