Kaikille syntyneille vasikoille ei riitä jatkokasvatuspaikkaa, pelkää ProAgria
Tilanteen ratkaisemiseksi neuvontajärjestö vetoaa muun muassa luopumista harkitsevia tiloja lykkäämään päätöstään.
Ylimääräisten, välitystä odottavien, vasikoiden pitäminen syntymätiloilla on hankalaa ja voi aiheuttaa ahtautta. Arkistokuva, ei liity tilanteeseen. Kuva: Markku VuorikariVasikkaruuhka maito- ja emolehmätiloilla huolestuttaa ProAgriaa. Ruuhkan taustalla vaikuttaa jatkokasvatustilojen väheneminen sekä rajusti kohonneet kustannukset ja tauko investoinneissa.
Myös hyvinvointikorvauksen tiukentuvat pinta-alaehdot vähentävät kasvatuspaikkoja, ProAgrian kannantotossa arvioidaan.
Kaikkia syntyviä vasikoita ei pystytä tällä hetkellä välittämään jatkokasvatukseen samalla aikataululla kuin aiemmin. Tiukassa taloustilanteessa ylimääräisten vasikoiden pitäminen syntymätiloilla on hankalaa. Lihatalot kertoivat MT:lle lokakuussa, että ternivasikoiden noutoikä maitotiloilta on pidentynyt 2-3 päivää.
ProAgria kannustaa koko tuotantoketjua etsimään ratkaisuja tilanteeseen yhdessä.
”Tarvitaan yhteistyötä ja aloitteita omassa verkostossa, kylässä ja lähipiirissä, kuka voisi ottaa vasikoita kasvatukseen maito- ja eläintiloilta tai löytää jollekin toiselle tiloja vuokrattavaksi. Tuotannosta luopuvat tilat voisivat lykätä luopumista pahimman ruuhkan ajaksi, jos se vain on mahdollista”, ProAgria vetoaa.
Viranomaisten suunnalta ala kaipaa ratkaisuja ensi vuoden tukiehtoihin.
”Pinta-alavaatimukset pitää olla tiedossa hyvissä ajoin etukäteen tai on sallittava muita ratkaisuja”, kannanotossa todetaan.
ProAgria myös muistuttaa, että liian täydet vasikkaosastot lisäävät tautipainetta sekä hyvinvointiongelmien riskiä.
Vasikoiden menettäminen aiheuttaisi syöksykierteen naudanlihaketjussa ja heikentäisi huoltovarmuutta, kannanotossa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






