Hallitus vahvisti tuotantotukien määrät
Valkuais- ja öljykasvipalkkiota maksetaan tänä vuonna 91,50 euroa hehtaarilta. Palkkio maksetaan joulukuussa.
Joulukuussa maksetaan myös ensimmäinen erä tuotantosidonnaisista nautaeläinpalkkioista. Sitä maksetaan AB-tukialueilla lypsylehmille 158 euroa, emolehmille ja emolehmähiehoille 163 euroa sekä sonneille ja härille 420 euroa eläinyksikköä kohti.
C-alueella emolehmille ja emolehmähiehoille maksetaan 93 euroa, sonneille ja härille 242 euroa eläinyksikköä kohti. Nautaeläinpalkkiota ei makseta C-alueella lypsylehmille.
Hallitus vahvisti tuotantosidonnaisten tukien määrät eilen torstaina.
EU:n kokonaan rahoittaman valkuais- ja öljykasvipalkkion määrä riippuu tukihehtaareista. Rahaa on käytettävissä 6,5 miljoonaa, joka jaetaan palkkiokelpoisten hehtaarien kesken. Tänä vuonna palkkiota maksetaan noin 70 600 hehtaarille.
Nautaeläinpalkkioiden ensimmäisen erän tasot puolestaan määräytyvät vuoden alusta syyskuun puoliväliin mennessä kertyneiden eläinyksiköiden perusteella. Lypsylehmäpalkkion enimmäismäärä on 9,5 miljoonaa euroa ja nautapalkkion enimmäismäärä lähes 36,7 miljoonaa euroa.
Nautaeläinpalkkioiden toinen erä arvioidaan maksettavan huhtikuussa. Tuki voidaan maksaa sen jälkeen, kun eläinyksikkömäärät 16.9.–31.12. ovat tiedossa.
Teuraskaritsapalkkio ja tärkkelysperunapalkkio maksetaan kokonaisuudessaan sen jälkeen, kun hallitus on vahvistanut niiden lopulliset määrät kevättalven aikana. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

