Työtaistelun seuraus: Sikoja rahdataan Viroon, Ruotsiin ja Puolaan
Ulkomaille viennin lisäksi sikoja ryhdytään lopettamaan ensi viikosta lähtien poikkeusjärjestelyillä, kertoo HK Scan.
Seisokit HK Scanin yksiköissä ovat ruuhkauttaneet lihantuotantoketjua. Kuvan siat eivät liity tapaukseen. Kuva: Jaana KankaanpääPalkansaajajärjestöjen mielenilmaukset ovat pysäyttäneet tuotannon HK Scanin Euran, Forssan, Mellilän, Outokummun ja Vantaan yksiköissä.
Mielenilmausseisokit yhdessä yhtiön Forssan työntekijöiden viime viikolla alkaneen neljäpäiväisen laittoman työtaistelun kanssa ovat ruuhkauttaneet eläin- ja lihantuotantoketjua merkittävästi.
Seisokit aiheuttavat epätasapainoa ennen kaikkea sian- ja siipikarjanlihan tuotannossa, kun päivittäisiä teurastuksia ei ole pystytty hoitamaan. Seurauksista kärsivät useat sidosryhmät, kuten kotieläintilat.
Ruuhkaa purkaakseen HK Scan vie porsaita Puolaan sekä sikoja Viroon ja Ruotsiin. Lisäksi eläinmääriä tiloilla vähennetään lopettamalla sikoja ja mahdollisesti myös broilereita poikkeusjärjestelyillä ensi viikosta lähtien.
Viranomaiseläinlääkärit ja yhtiön asiantuntijat valvovat, että eläinten hyvinvointi huomioidaan kaikissa olosuhteissa.
Häiriöistä huolimatta HK Scan arvioi toimitusvarmuutensa ja asiakaspalvelunsa säilyvän kohtuullisen hyvänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
