MM-kyntökisat siirrettiin pikaisesti Pietarista Irlantiin – Venäjä erotettiin kyntöjärjestöstä
Maailman kyntöjärjestö päätti torstaina pidetyssä kokouksessa, että syksyn MM-kisat Pietarissa perutaan Ukrainan sodan takia ja kisat siirretään Irlantiin. Venäjä erotettiin järjestöstä täpärän äänestyksen jälkeen.
Maailman traktorikynnön paremmuudesta kilpailtiin viimeksi 2019 Yhdysvaltojen Baudettessa. Suomalaisia ei ollut mukana ensimmäistä kertaa kisojen historiassa. Kuva: World Ploughing OrganisationMaailman kyntövalioiden piti kokoontua syksyllä Pietarissa, mutta Ukrainan sota muutti tilanteen. Maailman kyntöjärjestön, WPO:n, hallitus päätti torstaina illalla, että Pietarin kisat perutaan ja siirretään Irlantiin, kertoo Suomea järjestössä edustava Ismo Näkki.
Näkin mukaan kisojen siirtäminen pois Pietarista oli lähes yksimielistä, mutta Venäjän erottamisesta käytiin tiukka äänestys. Erottamispäätös tehtiin yhden äänen enemmistöllä.
Järjestön tunnus on Miekat auroiksi.
Venäjä voidaan ottaa myöhemmin takaisin järjestön jäseneksi, mutta torstain keskustelujen perusteella se ei ole mahdollista Venäjän nykyjohdon aikana.
Irlanti kertoi kykenevänsä järjestämään MM-kisat syksyllä omien kyntökilpailujen yhteydessä 22.–23. syyskuuta Ratheniskassa Dublinin lounaispuolella. Alun perin Irlannin piti järjestää kisat vuoden päästä.
Suomalaiset eivät osallistuneet vuoden 2019 kisoihin Yhdysvalloissa kustannusten takia. Kilpailijat joutuvat hankkimaan itse rahoituksen matkalle. Se koskee myös syksyn kisoja Irlannissa.
Päätökset lähtijöistä pitää tehdä pian, sillä ilmoittautumisaikaa on kaksi viikkoa, Näkki kertoo.
Traktorikynnön MM-kilpailuja ei pidetty vuosina 2020 ja 2021 koronaepidemian takia.
Kynnön SM-kisat ovat viikko MM-kyntöjen jälkeen Kemiönsaaren Brusabyssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

