SK: Lampaita ammuttiin ilotulitteilla Porissa
”Joitain nuoria poikia oli paikalla ollut ja näin toiminut”, kertoo lampaiden omistaja.Porin Tuorsniemessä laiduntavia lampaita ammuttiin ilotulitteilla viime lauantaina 29. elokuuta, kertoo Satakunnan Kansa Länsi-Suomi.
”Joitain nuoria poikia oli paikalla ollut ja näin toiminut. Asian nähnyt aikuinen soitti minulle. Hän kertoi soittaneensa asiasta myös poliisille, sillä nuoret olivat kielloista huolimatta jatkaneet ampumista”, sanoo lampaiden omistaja Mervi Lehto SK:lle.
Lehdon mukaan eläimistä ei onneksi löytynyt fyysisiä vammoja. Joitakin ilotulitteiden roskia löytyi laitumen vierestä.
Porin kaupungille vuokratut 19 lammasta hoitavat maisemaa kahdessa eri aitauksessa. Laitumen kuivassa heinikossa ilotulitteet aiheuttivat myös maastopalovaaran.
Laiduntajilla ei juurikaan ole mahdollisuutta puolustautua vahingontekijöiltä.
”Kesy lammas ei juuri puolustaudu edes susilaumaa vastaan. Sillä ei oikeastaan ole siihen keinoja. Sen ainoa keino on pyrkiä pakoon, mutta aidatulla alueella se ei pääse kovin kauas. Lauantai-iltana saatiin onneksi vähän sadetta”, Lehto kertoo.
Satakunnan Kansa Länsi-Suomi: Tuorsniemen lampaita on ammuttu ilotulitteilla ja häiritty – Omistaja: ”Ihmiset ovat vieraantuneet eläimistä”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



