Lehti: Yhtä maakunnan suurimmista maidontuottajista haettu konkurssiin
Ahvenanmaalainen maidontuottaja Gesterby Mjölk Ab on haettu konkurssiin, mutta tilan toiminta on siirretty omistajan toiseen yritykseen.Ahvenanmaalainen Gesterby Mjölk Ab on haettu konkurssiin perjantaina, kertoo Nya Åland -lehti.
Konkurssia haki ahvenanmaalaispankki Andelsbanken för Åland.
Lehti kertoo yrityksen omistajan Kristoffer Lundbergin siirtäneen hiljattain tilan vuokrasopimukset ja karjan toiselle tilalle, Haga kungsgårdille, jonka hän myös omistaa.
Lehden haastattelussa omistaja kertoo, että siirto johtui halusta taata mahdollisimman hyvät olosuhteet eläimille. Konkurssihakemuksesta hän kertoo kuulevansa ensimmäistä kertaa Nya Ålandin toimittajalta.
Landbygdensfolk kertoi viime vuoden tammikuussa, että Haga kungsgård ja Gesterby tuottavat yhdessä noin 60 prosenttia Ahvenanmaan ÅCA:n maidosta. ÅCA (Ålands Centralandelslag) on ahvenanmaalaisten maidontuottajien omistaja osuuskunta, jolla on meijeri- ja leipomotoimintaa.
Ahvenanmaan maakunta tuki tuolloin ÅCA:a puolella miljoonalla eurolla. Osuuskunnan toimitusjohtaja Joakim Blom kertoi lehden haastattelussa, että meijerin kaksi suurinta maidontoimittajaa ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta meijerillä on mahdollisuudet jatkaa maidonjalostusta ja kannattavaa vientiä, joka kasvaa ennen kaikkea Manner-Suomessa.
Gesterby Mjölk teki viime vuonna 2 miljoonan euron liikevaihdolla 263 000 euron tappion. Haga kungsgårdin liikevaihto oli viime vuonna 2,8 miljoonaa ja tilikauden tulos jäi plussalle 45 000 euroa.
ÅCA:n liikevaihto oli viime vuonna lähes 15 miljoonaa ja liikevoitto 73 000 euroa.
Aiheesta kertoi ensin Iltalehti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








