Satamaito jatkaa toimituksiaan asiakkaille
Tuotantohäiriön aiheuttanut tekninen vika saatiin korjattua viikonlopun aikana.Viikonlopun aikana tehdyt testierät ovat olleet kaikki kunnossa ja tuotannon ylösajo aloitettiin sunnuntaina, kerrotaan meijerin tiedotteessa. Näytteitä tutkitiin sekä PoriLabissa että Satamaidon omassa laboratoriossa. Tuotannon käynnistämisestä on meijerin mukaan sovittu yhdessä Porin ympäristöjohtaja Matti Lankiniemen kanssa.
Toimitukset asiakkaille käynnistyvät Satamaidon mukaan maanantaina normaalisti.
Enterobakteeri sotki Satamaidon meijerin perjantaina ja tuotanto jouduttiin keskeyttämään. Syy harvinaisen enterobakteerin pääsyyn meijerituotteisiin oli Satamaidon toimitusjohtaja Jarmo Oksmanin mukaan mitä ilmeisimmin pesulinjastossa olleessa teknisessä viassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

