Vaikeudet eivät vähentäneet sähköistä tukihakua
Vipu-palvelussa viime keväänä ilmenneet toimintaongelmat eivät vähentäneet sähköisen tukihaun suosiota. Palvelu sai kuitenkin edellisvuosia enemmän kriittistä palautetta Maaseutuvirasto Mavin teettämässä käyttäjäkyselyssä.Erityisesti muiden tukihakemuksia tekevät neuvojat olivat tänä vuonna Vipu-palvelun sähköiseen tukihakuun vähemmän tyytyväisiä kuin aiemmin. Neuvojia kismitti varsinkin tukihaun avautuminen myöhemmin kuin edellisinä vuosina.
Päätukihaku avautui Vipu-palvelussa tänä vuonna vasta 9. huhtikuuta. Lisäksi palvelussa oli hakuaikana teknisiä toimintahäiriöitä.
Tekniset ongelmat ja tavallista myöhäisempi avautuminen johtuivat Mavin mukaan tukihallinnon tietojärjestelmän uudistamisesta.
Ongelmien vuoksi Mavi pidensi hakuaikaa maa- ja metsätalousministeriön määräyksestä. Neuvojat olivat turhautuneita myös siitä, että hakuajan jatkamisesta tiedotettiin vasta viimeisenä hakupäivänä.
Ongelmista huolimatta Vipu-palvelu koetaan yhä hyödyllisenä, ja palvelun tämänvuotiset käyttäjät aikovat hakea tuet myös sähköisesti myös ensi vuonna.
Sähköinen haku yleistyi ongelmista huolimatta
Vaikka sähköisessä tukihaussa olikin kiivaimpaan hakemustenjättöaikaan teknisiä ongelmia, sen kautta jätettiin hakemuksia enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Yhteensä sähköisen tukihakemuksen jätti 34 500 maatilaa.
Viime vuonna sähköisen hakemuksen jätti 33 200 tilaa.
Määrä olisi voinut nousta vieläkin suuremmaksi, jos palvelu olisi avattu edellisvuosien tapaan aiemmin. Neuvojista lähes puolet ilmoitti, että tavallista myöhäisempi avautuminen vähensi sähköisesti jätettyjen hakemusten määrää.
Mavi keräsi palautetta neuvojilta ja sähköisen hakemuksen palauttaneilta huhti–toukokuussa 2014. Palaute otetaan huomioon sähköistä asiointia kehitettäessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


