Mansikan sato myöhästyy
Viileä alku kesä on viivästyttänyt mansikan kypsymistä.Viileä alku kesä on viivästyttänyt mansikan kypsymistä.
Juhannuksena mansikkaa ei ole yhtä paljon tarjolla kuin viime vuosina. Juhannuksen jälkeisellä viikolla mansikkasato alkaa varsinaisesti vasta kypsymään.
Ensimmäisenä lajikkeista kypsyy Honeoye ja Polka.
Heinäkuussa satokauden uskotaan alkavan myös Savossa ja Keski-Suomessa.
Kesäkuun marjamäärä on jäämässä viime vuotta pienemmäksi.
Mansikkakasvustot ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Alkukesä oli poikkeuksellinen mansikan kannalta. Kukinnan aikaan ei halloja Etelä-Suomessa juurikaan ollut.
Marjat ovat kasvaneet hyvin. Edellytykset sadon onnistumiselle ovat kohtuulliset.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ennustaa, että kokonaissato tulisi olemaan 12–13 miljoonaa kiloa. Satomäärä olisi näin samaa luokkaa viime vuoden kanssa. Ennuste voi vielä muuttua säästä riippuen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

