BBC: Antibiootit voivat kasvattaa lannan kasvihuonekaasupäästöjä
Suurin osa metaanista vapautuu kuitenkin lehmän etu- eikä takapään kautta.Karjalle annetut antibiootit voivat lisätä lannan kasvihuonekaasupäästöjä, BBC:n referoima tutkimus paljastaa.
Antibiootteja saaneiden eläinten lantaläjistä pääsi tutkimuksessa ilmaan 1,8-kertainen määrä metaania verrattuna lääkitsemättömän eläimen läjiin.
Metaani on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia paljon voimakkaampi.
Tulos kuulostaa hyvältä uutiselta Suomen kannalta, sillä meillä eläinantibiootteja käytetään selvästi vähemmän kuin useimmissa muissa EU-maissa.
Tieteellisen artikkelin kirjoittajiin kuuluva Tobin Hammer Coloradon yliopistosta ei pidä tutkimustulosta uutispommina.
Hän muistuttaa, että suurin osa lehmien tuottamasta metaanista vapautuu ilmaan niiden röyhtäyksissä, ei suinkaan lannasta.
Antibioottien oletetaan lisäävän myös röyhtäysten metaanimäärää, mutta kyseinen tutkimus ei antanut tästä todisteita, Hammer kertoo.
Tulosten perusteella ei myöskään voida sanoa, miten erityyppiset antibiootit vaikuttavat lannan päästöihin.
Sitäkään ei hänen mukaansa pystytä sanomaan, mikä on tasapaino antibioottien aiheuttamien lisäpäästöjen ja toisaalta lääkityksen tuoman parantuneen rehunkäytön välillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

