Suunnittele sukupolven-vaihdos ennen aikojaan
Les Imbodenin 15-vuotias poika Seth on vielä liian nuori tietämään varmasti, onko hän maatilan tuleva isäntä. Mike Wilson Kuva: Viestilehtien arkistoASHVILLE, OHIO, USA
60-vuotias Les Imboden viljelee 2 600 hehtaarin maatilaa Ohiossa. Hänellä ja tuhansilla amerikkalaisviljelijöillä on yhteinen huolenaihe: kuka jatkaa maatilalla, jos hän kuolee, menettää työkykynsä tai jää eläkkeelle?
Sukupolvenvaihdos on hankala puheenaihe, Imboden sanoo. ”Mutta se täytyy suunnitella ennen kuin on toinen jalka haudassa.”
Farm Futures -lehden kyselyn mukaan joka seitsemäs 60–69-vuotias ei tiedä, kuka jatkaa maatilaa. Nuoremmat ovat vielä epätietoisempia: kaikkiaan joka neljännellä tilalla ei ole itsestään selvää jatkajaa.
Kyselyyn vastasi 680 viljelijää. Heistä 34 prosenttia ilmoitti todennäköiseksi jatkajaksi poikansa, 11 prosenttia tyttärensä ja 10 prosenttia muun sukulaisen. 16 prosenttia ajatteli vuokrata ja 4 prosenttia myydä tilan.
Yli yhdeksän viljelijää kymmenestä on sitä mieltä, että viljely on perhetraditio.
Sukupolvenvaihdos on aivan liian usein aihe, jota kaikki perheen jäsenet – myös tilan omistaja – karttavat. Sitten joku kuolee, sairastuu tai vammautuu, ja kissa on nostettava pöydälle.
”Jokainen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä tämän asian eteen”, Imboden sanoo. ”Toivottavasti se tapahtuu ennen kuin siitä tulee katastrofi.”
Imboden alkoi ajatella vaihdosta kaksi vuotta sitten, kun hänen isänsä kuoli haimasyöpään vain seitsemän viikon sairauden jälkeen. Yhtäkkiä asialla tuntuikin olevan kiire.
Maatilatalouden konsultin Dick Wittmanin mukaan sukupolvenvaihdokseen on hyvä herätä varhain. ”Jos suunnitelmaa ei ole, mahdollisilla tilanjatkajilla on suuri riski epäonnistua.”
Perusasiat selviävät vastaamalla kysymyksiin: Millainen näkemys meillä on tilan tulevaisuudesta? Kuka on kiinnostunut tilan töistä? Kuka on kiinnostunut omistamaan tilan? Onko mahdollisilla jatkajilla yhteinen visio ja yhteiset arvot? Jos ei, mitä vaikutuksia se tuo perinnönjakoon?
Wittmanin mukaan suurin osa ihmisistä ei keskustele riittävästi mahdollisten jatkajien kanssa, vaikka näillä olisi kiinnostusta, valmiuksia ja halua maatilan hoitoon.
Imboden kutsui aluksi perheensä ja työntekijät rentoon palaveriin. Se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin leppoisa.
”Tunteet nousivat pintaan, eikä asiasta haluttu keskustella.”
Lasten ja työntekijöiden mielestä ei ollut mitään puhuttavaa. ”Sinähän olet ihan kunnossa.”
Joskus kannattaakin kutsua paikalle ulkopuolinen henkilö, joka keskittyy sukupolvenvaihdoksen päämääriin.
Palaverien avulla asiat vähitellen selkeytyvät ja ihmiset paljastavat, mitä he todella ajattelevat, Imboden jatkaa.
Perheenjäsenet kertovat, ovatko he kiinnostuneita palaamaan maatilalle ja ottamaan johdettavakseen myös raha-asiat ja markkinoinnin. Jotkut työntekijät haluavat jäädä tilalle eläkkeeseen asti, toiset lähteä muualle.
Wittman kehottaa luopujaa aloittamaan keskustelun vanhimman oikeudella ja kertomaan, että hän suunnittelee puolisonsa kanssa omaa tulevaisuuttaan. Siksi hän haluaa tietää myös muiden tavoitteet. Kenenkään ei vielä tarvitse sitoutua mihinkään.
Jos kukaan perillisistä ei ole kiinnostunut, tilan voi myydä tai antaa vuokralle.
Yksi vaihtoehto on jäädä eläkkeelle siinä toivossa, että lapsenlapset innostuvat tilan hoidosta. Välivuosina pellot voidaan vuokrata naapurille.
Tällöinkin toimintaa täytyy kuitenkin kehittää ja uudistaa, jotta tila ei ole sukupolvenvaihdoksen toteutuessa auttamattomasti vanhentunut.
Aina on oltava suunnitelma eläkkeelle jäämistä tai odottamatonta varten. Varmista, että suunnitelma on kaikkien tiedossa, Wittman opastaa.
”Perhetiloilla epäonnistutaan, koska tätä ei ymmärretä”, Imboden sanoo.
”Kun vihdoin tajutaan, että isojen päätösten aika on tullut, vanhempi sukupolvi ei enää ehkä pysty tekemään niitä.”
MIKE WILSON
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
