Sähköinen tukihaku yleistyy
Yhä useampi viljelijä aikoo hakea viljelijätuet tänä vuonna sähköisesti. Viime vuonna palvelun koettiin toimivan hyvin.Suurin osa maatalouden viljelijätukia sähköisesti hakeneista eteläsavolaisista viljelijöistä kokee sähköisen hakemuksen tekemisen helpoksi, selviää Etelä-Savon elykeskuksen toteuttamasta kyselystä.
Viime vuonna sähköisen tukihaun tehneistä vastaajista 74 prosenttia totesi, ettei siihen liittynyt mitään ongelmia. 23 prosentilla oli ollut pieniä ongelmia ja kolmella prosentilla merkittäviä ongelmia.
Kyselyn mukaan sähköisenä tukihakemuksensa aikoo varmasti jättää 44 prosenttia ja mahdollisesti 17 prosenttia eteläsavolaisista hakijoista. Paperilomaketta aikoo edelleen käyttää 28 prosenttia vastaajista. 11 prosenttia ei osannut sanoa vielä lomakkeensa täyttötapaa.
Paperilomakkeen täyttäjiä on kyselyn mukaan suhteessa eniten pienimpien tilojen ryhmissä.
Viime vuonna Etelä-Savossa noin joka kolmas tila teki hakemuksen sähköisesti, kun koko maassa sähköisesti hakemuksen teki 43 prosenttia tiloista.
Hitaat nettiyhteydet ongelmana
Kolmannekselle vastaajista sähköisen tukihakemuksen tekemisen esteenä on tietoliikenneyhteyden toimimattomuus tai sen hitaus.
Lisäksi noin 40 prosenttia vastaajista kokee sähköisen tukihakemisen itselleen uutena asiana, johon ei ole ollut aikaa perehtyä.
Noin kolmannes vastanneista ei luota omaan osaamiseensa sähköisessä tukihaussa. Sen sijaan sähköisen tukihakemisen järjestelmä koetaan yleensä luotettavaksi. Tukihakemusten perille menoon uskoivat myös sellaiset viljelijät, jotka eivät vielä olleet kokeilleet sähköistä hakua.
Runsas kolmannes kyselyyn vastanneista koki tarvitsevansa apua sähköisen tukihakemuksen laadinnassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

